Fenomenografia

Fenomenografia on kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen yksi tutkimussuuntaus. Fenomenografia sanana muodostuu kreikankielisistä sanoista fainomenon (ilmiö) ja graphein (kuvata, merkitä, kirjoittaa, mitata)^[1]. Karkeasti sanottuna fenomenografia tutkii ihmisten moninaisia – ja usein ristiriitaisiakin - käsityksiä maailmassa esiintyvistä ilmiöistä ja asioista ja pyrkii kuvaamaan niitä. Pääpaino tutkimuksessa on laadullisesti ja sisällöllisesti erilaisten käsitysten vertailemisessa, ei niinkään ilmiöissä tai tutkittavissa henkilöissä itsessään. Fenomenografian tavoitteena on siis päästä käsiksi ihmisten erilaisiin päätelmiin, tulkintoihin ja ajatuksiin ja vertailla niitä – etsiä samankaltaisuuksia, erilaisuuksia ja poikkeavuuksia. Käsitysten sisältö ja käsitysten suhteutuminen toisiinsa ovat erityisesti mielenkiinnon kohteena^[2].

Keskeisiä käsitteitä fenomenografiassa ovat ”ensimmäisen asteen näkökulma” ja ”toisen asteen näkökulma”, joista ensimmäisellä viitataan positivistiseen käsitykseen siitä, että voimme saada suoraan tietoa todellisuudesta. Marton halusi erottautua positivistisesta ajattelusta korostamalla toiseen asteen näkökulmaa, jolla taas tarkoitetaan todellisuuden rakentumista sosiaalisesti ja konstruktivistisesti – näemme ja koemme asiat aina jonkinlaisten ”silmälasien” lävitse^[2].

1. ↑ Kroksmark, T. 1987. Fenomenografisk Didaktik. Göteborg studies in educational sciences 63.
2. ↑ ^{a b} Huusko, M. Paloniemi, S. 2006. Fenomenografia laadullisena tutkimussuuntauksena kasvatustieteissä. Kasvatus 37 (2), 162 - 173.