Jousivaaka

Jousivaaka

Jousivaaka on vaaka, jossa punnittavan esineen painon osoittaa kierrejousen muodonmuutos. Sen tärkeimmän osan muodostaa kierrejousi, jonka jompikumpi pää on kiinnitetty ja toiseen päähän asetetaan punnittava esine. Jousivaaka perustuu Hooken lakiin, jonka mukaan voima, joka tarvitaan jousen venyttämiseen tai kokoonpuristamiseen, on suoraan verrannollinen tämän venymän tai puristuman suuruuteen. Siksi sen asteikkoon tehdyt eri suuruisia painoja tai massoja tarkoittavat merkinnät ovat tasaväliset.

Kun kappale punnitaan jousivaa’alla, sitä venyttävänä tai puristavana voimana on punnittavaan esineeseen vaikuttava maan vetovoima, toisin sanoen esineen paino. Jousivaa’an näyttämä lukema osoittaakin kappaleen painon, edellyttäen ettei kappaleeseen painovoiman ja jousen jännityksen lisäksi vaikuta muita voimia. Jousivaa’an käyttö kappaleen massan määritykseen perustuu siihen, että samalla paikalla kappaleen paino on suoraan verrannollinen sen massaan. Painovoiman kiihtyvyys riippuu kuitenkin maan pälläkin sekä leveyspiiristä että paikkakunnan korkeudesta merenpinnasta, ja sen vuoksi jousivaaka näyttää kappaleen massan oikein vain siellä, missä sen asteikko on kalibroitu.[1] Tässä suhteessa jousivaaka eroaakin tasapainovaa’asta, joka osoittaa punnittavan kappaleen massan painovoiman paikallisista vaihteluista riippumatta. Tällä perusteella voidaankin sanoa, että tasapainovaaka mittaa massaa, jousivaaka painoa. Painovoiman paikalliset vaihtelut maan pinnalla ovat kuitenkin niin pieniä, ettei tästä aiheutuva virhe massan määrityksessä ole kovin suuri.[2] Suuremman virheen aiheuttaa käytännössä se, ettei jousen jousivakio ei pysy loputtomiin muuttumattomana, minkä vuoksi aikaa myöten jousivaaka alkaa näyttää virheellisesti.[3]

  1. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Ensyklopedia ei löytynyt
  2. Kaarle Kurki-Suonio: ”Täydentäviä esimerkkejä: Paino”, Kolme luentoa käsitteenmuodostuksesta, s. 16. Helsingin yliopisto, 2006. Teoksen verkkoversio.
  3. ”Jousivaaka”, Tietosanakirja, 3. osa (Haggard-Kaiverrus), s. 1455. Tietosanakirja Oy, 1911. Teoksen verkkoversio.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search