Romantasia

Kuvassa ihmismiehen ja haltianaisen häät. Lajienväliset romanssit ovat romantasialle tyypillisiä.[1]

Romantasia (engl. romantasy) on romantiikkaa ja fantasiaa yhdistelevä kaunokirjallisuuden lajityyppi. Lajityyppi muotoutui 2020-luvun alkupuolella sosiaalisessa mediassa, erityisesti Tiktokin kirjallisuusharrastajien muodostamassa Booktok-yhteisössä. Sen suosio on ollut ilmiömäistä, mikä on johtanut romantasiateosten huomattavaan kaupalliseen menestykseen.[2][3]

Romantasia muistuttaa perinteistä pararomantiikkaa, joka sai alkunsa 1980-luvulla ja oli suuressa suosiossa 2000-luvun alussa muun muassa Stephenie Meyerin Houkutuksen julkaisun myötä. Tuolloin kohderyhmänä olivat kuitenkin pääasiassa nuoret ja nuoret aikuiset. 2020-luvun romantasiaa edustavat teokset on puolestaan suunnattu vanhemmille lukijoille ja niissä käsitellään aikuismaisempia aiheita. Lajityypin suosion kasvua aikuisten keskuudessa voidaan alan toimijoiden mukaan selittää eskapismillä; lukijat pakenevat fantasiamaailmaan todellisessa maailmassa vallitsevaa koronaviruspandemiaa, sotia ja ympäristökriisejä.[2]

  1. Craiker, Krystal N.: Romantasy vs. Fantasy with Romance: What’s the Difference? Campfire. Viitattu 10.2.2024. (englanniksi)
  2. a b Kanerva, Arla: ”Romantasia” on nyt kirja­maailman kuumin genre – tästä siinä on kyse Helsingin Sanomat. 12.12.2023. Viitattu 17.2.2024.
  3. Creamer, Ella: A genre of swords and soulmates: the rise and rise of ‘romantasy’ novels The Guardian. 2.2.2024. Viitattu 10.2.2024. (englanniksi)

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search