Baudot-koodi

Baudot-koodi on kaukokirjoitinlaitteissa käytetty merkistö, jonka historia alkaa ranskalaisen Émile Baudot’n 1870-luvulla kehittämästä ensimmäisestä kaukokirjoittimesta. Baudot-koodia voidaan luonnehtia 5-bittiseksi, vaikka biteistä ei vielä puhuttu kaukokirjoittimien yhteydessä eikä tekniikkaa osattu yleensä yhdistää binäärijärjestelmään. Alun perin Baudot-koodia syötettiin 5-näppäimisellä koskettimistolla, jossa kunkin koskettimen voi sanoa vastanneen yhtä lähetettävän merkin bittiä.

Kaukokirjoittimeen kirjoituskonemaisen näppäimistön liittänyt Donald Murray teki vuonna 1901 muutoksia myös Baudot-koodiin, ja myöhemmin amerikkalainen lennätinyhtiö Western Union teki vielä lisämuutoksia. Merkistöön lisättiin ohjauskoodeja, ja esimerkiksi ranskan kielen É-kirjain jäi pois. 1930-luvulla Western Unionin merkistön pohjalta laadittiin ITA2 (International Telegraph Alphabet No 2 eli kansainvälinen sähkötysaakkosto nro 2), joka tunnetaan myös Kansainvälisen televiestintäliiton (CCITT:n) standardina CCITT No 2. Nykyään Baudot-koodilla tarkoitetaan yleensä juuri ITA2-merkistöä, jota käytetään yhä radioamatöörien RTTY-liikenteessä ja kuulovammaisten tekstipuhelimissa.

1960-luvulla Baudot-koodin seuraajaksi kaukokirjoittimissa ja tietokoneissa kehitettiin 7-bittinen ASCII-merkistö, johon mahtui enemmän merkkejä (esimerkiksi kirjaimista erikseen sekä suuraakkoset että pienaakkoset). Moni Asciihin sisältyvä ohjauskoodi periytyy Baudot-koodista, mutta merkkien järjestys on erilainen.