Big band

Big bandit (myös bigband) ovat suuria jazzorkestereita, jotka saivat alkunsa 1930-luvun New Yorkista. Tuolloin tanssipaikkojen jazzkokoonpanot uudistettiin soittotilojen huonon akustiikan takia ja niihin otettiin lisää jäseniä. Big band -kokoonpano syntyi siten, että perinteisen New Orleans -kokoonpanon puhallinsoittimista muodostettiin sektioita. Etelästä virtasi lahjakkaita soittajia pohjoisen uusien työmahdollisuuksien perässä ja big bandien sovittajat olivat innoissaan etelän uusista tuulista ja soundeista. Tästä alkoi big bandien kulta-aika, jonka tyylin tunnusmerkkejä ovat tarkasti sovitetut sävellykset kullekin soittimelle. Merkittäviä alkuaikojen tyylin kehittäjiä olivat muun muassa Fletcher Henderson sovittajansa Don Redmanin kanssa.

Suosituimpia big bandejä olivat valkoisten orkesterinjohtajien, kuten Benny Goodmanin, Glenn Millerin ja Artie Shaw’n orkesterit, mutta merkittävimmät tuon aikakauden isot orkesterit lienevät afroamerikkalaisten Duke Ellingtonin ja Count Basien big bandit, joissa soitti monia taitavia solisteja. Erityisesti Kansas Cityn big band -tyylin edustajan Basien orkesterin rytmisektio oli kuuluisa saumattomasta ja svengaavasta yhteissoitostaan, jossa soitti muun muassa nuori Lester Young. Myöhemmin Basien musiikki muotoutui solisteista riippumattomaksi ja pitkälle sovitetuksi big band -tyyliksi, jota tukivat tarkkaan suunnitellut soolot. Duke Ellingtonin orkesteri lienee jazzin historian pitkäikäisin ja eniten levyttänyt kokoonpano, jonka tyyli liittyi vain löyhästi valtavirtaan. Ellington hyödynsi lahjakkaita solistejaan kirjoittamalla juuri näiden soundeille sopivia stemmoja.