Elinkeinovapaus

Elinkeinovapaus on vapaus harjoittaa säädetyillä ehdoilla elinkeinoa tai kauppaa. Suomessa elinkeinovapaudesta säädettiin vuonna 1879 annetussa asetuksessa ^[1]. Nykyisin asiasta säädetään Suomen perustuslain 18. pykälässä sekä vuonna 1919 annetussa laissa elinkeinon harjoittamisen oikeudesta (122/19), jota myöhemmin on useita kertoja muutettu. Taloustieteessä elinkeinovapaudella tarkoitetaan vapautta harjoittaa elinkeinoa ilman, että viranomaiset estävät yksityisomistusoikeutta kuten sopimusvapautta.

Elinkeinovapautta rajoittavat sääntely ja sen takia vaadittavat viranomaisluvat, pätevyysvaatimukset, valtion säätämät monopolit, siirtolaispolitiikka ja verotus. Elinkeinot voidaan niiden mukaan jakaa vapaisiin, ilmoituksenvaraisiin, luvanvaraisiin ja oikeudellisiin monopoleihin.

Esimerkiksi rakentamiseen, ammattimaiseen kuljetuselinkeinoon kuten taksi- ja kuorma-autoliikenteeseen, ammattimaiseen radiolähetystoimintaan ja apteekin pitämiseen Suomessa tarvitaan lupa. Sairaanhoitoon tarvitaan Suomen valtion hyväksymä lääkärin tai sairaanhoitajan pätevyys eivätkä kaikki ulkomaillakaan pätevöityneet saa harjoittaa ammattia Suomessa. Monopoleja Suomessa ovat rahapelit ja alkoholin vähittäismyynti. Jotkin elinkeinot kuten huumekauppa ja paritus on Suomessa ja monissa muissakin maissa periaatteessa kokonaan kielletty.

1. ↑ I. A – Isonzo: Pieni Tietosanakirja / I. A – Isonzo / 755–756 25. helmikuuta 2007. Projekt Runeberg. Viitattu 11. marraskuuta 2007.