Eniola Aluko

Eniola Aluko

Eniola Aluko (s. 21. helmikuuta 1987 Lagos, Nigeria) on englantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on pelannut Englannin maajoukkueessa 102 maaottelua[1] ja tehnyt niissä 33 maalia. Hän saavutti EM-hopeaa vuonna 2009[2] ja MM-pronssia vuonna 2015[3].

Aluko esiintyi ensimmäisen kerran Englannin maajoukkueessa 17-vuotiaana syyskuussa 2004. Hän on kuulunut Englannin joukkueeseen vuoden 2005 EM-kilpailuissa[4], vuoden 2007 MM-kilpailuissa[3], vuoden 2009 EM-kilpailuissa[5], vuoden 2011 MM-kilpailuissa[3], vuoden 2013 EM-kilpailuissa[6] ja vuoden 2015 MM-kilpailuissa[3]. Vuoden 2009 EM-kilpailujen alkulohkossa hän teki 2–2-tasoitusmaalin Venäjää vastaan ottelussa, jonka Englanti lopulta voitti maalein 3–2[7]. Vuoden 2013 EM-kilpailujen alkulohkossa hän teki 1–1-tasoitusmaalin Espanjaa vastaan ottelussa, jonka Englanti hävisi maalein 2–3[8]. Lontoon olympialaisissa 2012 Aluko edusti Isoa-Britanniaa[3]. Vuoden 2015 MM-kilpailuissa hän pelasi täyden ajan vain kahdessa alkulohko-ottelussa ja pääsi vaihtopelaajana kentälle pronssiottelussa[3].

Seuratasolla Aluko on voittanut Charltonin riveissä muun muassa FA Cupin vuonna 2005 ja liigacupin vuonna 2006; edellisessä hän teki voittomaalin ja jälkimmäisessä Charltonin molemmat kaksi maalia. Hänet valittiin vuoden nuoreksi pelaajaksi Englannissa vuonna 2003. Vuonna 2009 hän siirtyi Yhdysvaltoihin Saint Louis Athletica -seuran riveihin. Sittemmin hän palasi Englantiin ja edusti Chelseaa kuusi vuotta kunnes siirtyi Italiaan Juventukseen vuonna 2018[9].

Eniola Alukon pikkuveli Sone Aluko on edustanut Englantia nuorisomaajoukkueissa sekä Nigeriaa miesten maajoukkueessa[10].

  1. Lavery, Glenn: With 100 days to go until Women's World Cup, we focus on England's 11 centurions 26.2.2019. FA. Viitattu 14.6.2019. (englanniksi)
  2. http://www.uefa.com/womenseuro/season=2009/matches/round=15050/match=2001423/index.html
  3. a b c d e f http://www.fifa.com/worldfootball/statisticsandrecords/players/player=236880/index.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. http://www.uefa.com/womenseuro/season=2005/matches/round=1929/match=80076/index.html
  5. http://www.uefa.com/competitions/woco/fixturesresults/round=15046/match=304295/
  6. http://www.uefa.com/womenseuro/season=2013/teams/player=69930/index.html
  7. http://www.uefa.com/womenseuro/season=2009/matches/round=15046/match=304295/index.html
  8. http://www.uefa.com/womenseuro/season=2013/matches/round=2000175/match=2010717/index.html
  9. Eniola Aluko signs for Italian champions Juventus 6.6.2018. BBC. Viitattu 14.6.2019. (englanniksi)
  10. http://www.afc.co.uk/articles/20090526/dons-ace-receives-_2212158_1667288 (Arkistoitu – Internet Archive)

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search