Eppu Normaali

Eppu Normaali
Eppu Normaali Rakuuna Rock -festivaalilla heinäkuussa 2014
Eppu Normaali Rakuuna Rock -festivaalilla heinäkuussa 2014
Tiedot
Toiminnassa 1976
Tyylilaji
Kotipaikka Suomi Ylöjärvi, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Martti Syrjälaulu
Mikko ”Pantse” Syrjäkitara, taustalaulu, studiomiksaus, tuotanto
Juha Torvinen, kitara, taustalaulu
Sami Ruusukalliobasso, taustalaulu
Aku Syrjärummut

Entiset jäsenet

Mikko Saarela, basso (1976–1979)
Mikko Nevalainen, basso (1979–1989)

Levy-yhtiö

Poko Rekords, (1977–)
Akun tehdastuotanto, (2007–)

Aiheesta muualla
Kotisivut

Eppu Normaali on suomalainen rockyhtye. Se aloitti uuden aallon punk-yhtyeenä vuonna 1976, mutta sen musiikki muuttui alkuvuosien punkista melodisempaan suuntaan. 1980-luvulla yhtyeen tyyli läheni popmusiikkia.

Eppu Normaalin alkuperäisen kokoonpanon muodostivat laulaja Martti Syrjä, kitaristit Mikko Syrjä ja Juha Torvinen, basisti Mikko Saarela ja rumpali Aku Syrjä. Saarela erosi yhtyeestä vuonna 1979, mutta jatkoi vielä yhtyeen sanoittajana muutamia vuosia. Saarelan tilalle palkattiin Mikko Nevalainen, mutta hänkin päätti erota yhtyeestä vuonna 1989. Nykyisin yhtyeen basistina toimii Sami Ruusukallio.

Eppu Normaali on Suomen suosituimpia aktiivisia rock-yhtyeitä. Yhtye on julkaissut yhteensä 15 studioalbumia, joista kymmenen on myynyt platinaa ja viisi kultaa.[1] Yhteensä yhtye on myynyt yli 1,5 miljoonaa levyä[2] ja sen tuplakokoelma, Repullinen hittejä, on Suomen kaikkien aikojen toiseksi myydyin levy.[3]

Yhtyeen suurimpia listahittejä ovat muun muassa "Kitara, taivas ja tähdet", "Puhtoinen lähiöni", "Afrikka, sarvikuonojen maa", "Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset", "Murheellisten laulujen maa", "Suolaista sadetta", "Ei sankariainesta", "Vuonna '85", "Tahroja paperilla", "Sadan vuoden päästäkin", "Voi, kuinka me sinua kaivataan", "Baarikärpänen" ja "Jokainen hetki historian".[4]

Ylöjärven kaupungintalon edustalla on Kimmo Schroderuksen vuonna 2018 paljastettu Eppu Normaalia kunnioittava taideteos Alamökki.[5]

  1. Eppu Normaalin kulta- ja platinalevyt ifpi. Arkistoitu 31.3.2023. Viitattu 19.8.2019.
  2. Eppu Normaali myi platinaa 23.9.2007. Viihdeuutinen. Viitattu 27.12.2007.
  3. Kaikkien aikojen myydyimmät kotimaiset albumit ifpi. Viitattu 29.7.2023.
  4. Timo: Sisältää hitin: Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1960: Artistit ELE - EQU Sisältää hitin. torstai 13. elokuuta 2015. Viitattu 9.3.2021.
  5. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä yle20180829 ei löytynyt

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search