Fennomania

Fennomania eli suomalaisuusliike oli Suomen autonomian ajan alkupuolelle ajoittuva suomalaiskansallinen liike. Liike taisteli suomen kielen aseman parantamisen puolesta ja pyrki osoittamaan kansallisromantiikan perusteella Suomen kansakunnaksi, jonka kielenä olisi suomi. Fennomaniasta on käytetty myös nimityksiä suomenmielisyys ja suomenkiihko.[1][2][3]

1870-luvulta lähtien poliittinen kiistely ja ajatustenvaihto kielelliseen enemmistöön kuuluvien fennomaanien ja suomenruotsalaista vähemmistöä edustavien svekomaanien välillä aktivoitui. Fennomaanien ja svekomaanien välistä poliittista taistelua kutsutaan kielitaisteluksi. Sitä käytiin erityisesti vuoden 1863 kieliasetuksen voimaantulon ja suomenkielisten oppikoulujen perustamisen ympärillä.[2]

Itsenäistymisen jälkeen fennomaniaa seurasi aitosuomalainen liike, joka halusi saada aikaan nopean ratkaisun Suomen kieli- ja kansallisuustaistelussa. Aitosuomalainen liike pyrki nostamaan suomalais-kansallista sivistystä sekä rakentamaan suomalaista kansallisvaltiota.[2]

Sanaa fennomania on tiettävästi ensi kerran käyttänyt saksalainen historioitsija Christian Friedrich Rühs 1804 saksankielisessä kirjeessään C. C. Gjörwellille.[1] Sana esiintyy myös vuonna 1810 ruotsalaisessa aikakauskirjassa Lyceum[4][5].

  1. a b Otavan Iso tietosanakirja, osa 2, palsta 1320, Otava 1968
  2. a b c Wiberg, Matti: Politiikan sanakirja, s. 15, 109, 223. Toimittanut Kalevi Koukkunen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-048-1.
  3. https://finto.fi/koko/fi/page/p15582
  4. Fennomania, Tietosanakirja. Osa 2, palsta 1022. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1910
  5. Valfrid Vasenius: Zacharias Topelius : hans lif och skaldegärning, s. 74

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search