Italian siirtomaat

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Italian siirtomaavalta sai alkunsa kuningaskunnan aikana. Yhdistymisen jälkeen Italia haki paikkaansa Euroopan valtioiden joukossa ja pyrki pääsemään osalliseksi siirtomaiden jaosta. Yhtenäinen Italia kuitenkin syntyi vasta 1861, ja tällöin Britannia, Ranska, Espanja, Portugali ja Alankomaat olivat jo vuosisatojen ajan ottaneet siirtomaita haltuunsa. Näin ollen Italia saattoi hakea osaansa vain Afrikan valloituksessa, koska kyseinen manner oli ainut alue, jonne eurooppalaiset eivät olleet vielä laajasti levittäytyneet. Italian asema oli tässä mielessä siis samanlainen kuin Saksan keisarikunnan, joka syntyi vasta 1871.

Italia oli vuoteen 1914 mennessä saanut haltuunsa Somalimaan, Eritrean, Libyan ja Kreikan Dodekanesian, joista kaksi jälkimmäistä se oli saanut vuosien 1911–1912 sodassa Osmanien valtakunnalta. Italia oli kuitenkin epäonnistunut yrityksessään vallata Etiopian keisarikunta, joka oli Afrikan viimeisiä itsenäisiä valtioita. Vuonna 1922 syntynyt Benito Mussolinin johtama fasistinen Italia onnistui lopulta valtaamaan Etiopian vuonna 1935. Italia otti haltuunsa Albanian vuonna 1939, mutta näitä Italian eurooppalaisia omistuksia, kuten juuri Albaniaa ja Dodekanesiaa, ei ole yleensä katsottu kuuluviksi Italian siirtomaihin. Sen sijaan ne olivat osa ”Italialaista valtakuntaa”.

Toisessa maailmansodassa liittoutuneet valtasivat vähitellen Italian siirtomaita ja lopulta vuonna 1943 Italian, ja samalla päättyi myös Italian siirtomaavalta.