Johannes Paavali II

Johannes Paavali II
Henkilötiedot
Koko nimi Karol Józef Wojtyła
Syntynyt18. toukokuuta 1920
Wadowice, Puola
Kuollut2. huhtikuuta 2005 (84 vuotta)
Apostolinen palatsi, Vatikaanivaltio
Paavi
Paavius alkoi 16. lokakuuta 1978
Paavius päättyi 2. huhtikuuta 2005
Edeltäjä Johannes Paavali I
Seuraaja Benedictus XVI
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.vatican.va/holy_father/john_paul_ii/index.htm

Johannes Paavali II (lat. Ioannes Paulus II, oikealta nimeltään Karol Józef Wojtyła, 18. toukokuuta 1920 Wadowice, Puola2. huhtikuuta 2005 Vatikaanivaltio) oli Rooman piispa ja katolisen kirkon johtaja eli paavi vuosina 1978–2005. Hänestä tuli ensimmäinen ei-italialainen paavi 455 vuoteen sitten hollantilaisen Hadrianus VI:n ja ensimmäinen puolalainen paavi.

Johannes Paavali II:n on arvioitu julistaneen useampia ihmisiä pyhimykseksi kuin hänen edeltäjänsä viimeisen viiden vuosisadan aikana yhteensä.[1] Hän pyrki toimeliaasti vähentämään köyhyyttä ja matkusti runsaasti ympäri maailmaa. Kysymyksiin kirkon opista ja seksuaalisuudesta hän suhtautui vanhoillisesti. Hän korosti ihmisoikeuksia ja rauhaa sekä vastusti totalitarismia. Paavi yritettiin murhata useaan otteeseen virkansa aikana.

Johannes Paavali II oli Vatikaanin Annuario Pontificio -vuosikirjassa julkaistun virallisen paaviluettelon mukaan 264. paavi. Samaisten luetteloiden perusteella 14. marraskuuta 2004 hän ohitti Leo XIII:n kolmanneksi pisimpään hallinneena paavina Pius IX:n ja pyhän Pietarin jälkeen. Johannes Paavali II oli myös nuorimpana (58-vuotiaana) tehtäväänsä valittu paavi sitten Pius IX:n, joka valittiin paaviksi 54-vuotiaana 1846.

  1. Whatever happened to ... canonising John Paul II? The Guardian. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
    Pyhä elämä palkitaan sädekehällä Ylioppilaslehti. Viitattu 19.11.2008.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search