Kaarle I (Englanti)

Kaarle I
Englannin kuningas
Valtakausi	27. maaliskuuta 1625 – 30. tammikuuta 1649
Kruunajaiset	2. helmikuuta 1626
Edeltäjä	Jaakko I
Seuraaja	Kaarle II (de jure) Oliver Cromwell (de facto)
Skotlannin kuningas
Valtakausi	27. maaliskuuta 1625 – 30. tammikuuta 1649
Kruunajaiset	18. kesäkuuta 1633
Edeltäjä	Jaakko VI
Seuraaja	Kaarle II
Syntynyt	19. marraskuuta 1600 Dunfermlinen palatsi, Fife, Skotlanti
Kuollut	30. tammikuuta 1649 (48 vuotta) Lontoo, Englanti
Puoliso	Henrietta Maria
Lapset	Kaarle Jaakko Kaarle II Maria Jaakko II Elisabet Anna Katariina Henrik Henrietta Anne
Suku	Stuart
Isä	Jaakko I
Äiti	Anna Tanskalainen
Uskonto	anglikaani
Nimikirjoitus

Osa artikkelisarjaa
Anglikanismi
Tausta ja historia Kelttiläinen kristinusko Apostolinen suksessio Uskonpuhdistus Englannissa Luostarilaitoksen purkaminen Englannin kirkko Oxfordin liike
Teologia Episkopaalisuus Anglokatolisuus Evankelinen katolisuus Latitudinarismi Korkeakirkollisuus Matalakirkollisuus Sakramentit
Teokset Kuningas Jaakon Raamattu Book of Common Prayer Jeesuksen rukous
Organisaatio Anglikaaninen kirkko Canterburyn arkkipiispa
Henkilöt Augustinus Canterburylainen Beda Venerabilis Henrik VIII Thomas Cranmer Edvard VI Elisabet I Matthew Parker Richard Hooker Jaakko I Kaarle I William Laud
n k m

Kaarle I (Charles I) (19. marraskuuta 1600 – 30. tammikuuta 1649) oli Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuningas vuosina 1625–1649. Hän oli edellisen kuninkaan, Jaakko I:n ja Anna Tanskalaisen poika. Kaarlen hallituskautta leimasivat kiistat ja valtakamppailu parlamentin kanssa. Uskontokysymyksissä Kaarle kannatti seremoniallista ”korkea-anglikaanisuutta”, joka edusti tavallaan keskitietä katolisuuden ja tiukan linjan protestanttisuuden välillä. Se suututti puritaaneja, jotka halusivat viedä Englannin uskonpuhdistuksen huomattavasti anglikaaneja pitemmälle ja syyttivät Kaarlea pyrkimyksestä palauttaa katolisuus.

Parlamentti ei suostunut rahoittamaan Kaarlen sotia Espanjaa ja Ranskaa vastaan, mistä syystä Kaarle otti rahoituksen muun muassa pakkolainoina parlamentin päätösvallan ohi. Parlamentti oli huolissaan saavutetusta asemastaan, jonka mukaan kuningas ei saanut säätää uusia veroja ilman parlamentin lupaa, ja julkaisi Petition of Rights -valituskirjelmän, jossa vedottiin osin jo Magna Cartasta periytyviin kansalaisoikeuksiin. Kaarle hallitsi tämän jälkeen 11 vuotta ilman parlamenttia, mutta kun Kaarlen toimien seurauksena Skotlanti miehitti Englannin pohjoisosat vaatien suuria lunnaita tai sotakorvauksia, oli parlamentti jälleen kutsuttava kokoon rahoituksen saamiseksi.

Vuonna 1640 koolle kutsutun niin sanotun pitkän parlamentin ja Kaarlen välit kriisiytyivät Kaarlen yritettyä muun muassa vangita viisi vastustajaansa alahuoneessa. Tämä johti lopulta Kaarlen ja parlamentin kokoamien joukkojen väliseen Englannin sisällissotaan 1642. Skotlannin asetuttua parlamentin puolelle Kaarle lopulta antautui 1646, ja hänet vangittiin. Hän pakeni vankilasta seuraavana vuonna ja yritti aloittaa uuden sisällissodan. Sen kuihduttua Kaarle tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin 1649. Valtaan nousi nyt parlamentin valiojoukkoja johtanut puritaani Oliver Cromwell.