Katolisen kirkon historia

Vanha Pietarinkirkko toimi pitkään lännen kristillisyyden yhtenä tärkeimmistä kirkoista. Sittemmin sen paikalle on rakennettu uusi Rooman Pietarinkirkko.

Katolisen kirkon historia eli katolisen kirkon ympärille rakentuva historia ulottuu liki kahden tuhannen vuoden taakse alkukirkon aikoihin. Seuraavina vuosisatoina kristikunnassa käytännössä vallitsi jonkinasteinen jako idän ja lännen kristillisyyden välillä, mutta vasta 1054 kristityt jakaantuivat katolilaisiin ja idän ortodokseihin.

Katolinen kirkko on historiansa aikana ollut voimakas mahtitekijä varsinkin Euroopassa. Sen historiaan liittyy läheisesti myös paaviuden historia, ja voimakkaiden paavien johtamana kirkko on historiansa aikana osallistunut tai ollut aloittajana useissa merkittävissä tapahtumissa. Esimerkiksi ristiretket, inkvisitio ja reformaatio liittyvät läheisesti katoliseen kirkkoon.

Katolinen kirkko on kristillisistä kirkkokunnista suurin. Sen yli miljardi kannattajaa muodostaa lähes seitsemäntoista prosenttia koko maailman väkiluvusta.[1] Katolisella kirkolla on yhä maailmanlaajuisesti huomattavaa moraalista valtaa.

  1. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä nykypäivä ei löytynyt

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search