Kunnallisvaalit 1992

Kunnallisvaalit järjestettiin Suomessa 18. lokakuuta 1992. Vaalit pidettiin ensimmäistä kertaa yksipäiväisinä. Vuonna 1993 vaalit toimitettiin uuden kuntajaon mukaisesti viidellä paikkakunnalla, jossa tapahtui kuntaliitos: Kalanti liittyi Uuteenkaupunkiin, Konginkangas Äänekoskeen, Rauman maalaiskunta Rauman kaupunkiin, Säynätsalo Jyväskylään ja Tenhola Tammisaareen. Kaarina, Kiuruvesi, Närpiö, Pyhäjärvi (uusi nimi Pyhäsalmi vuoteen 1995) ja Somero muuttuivat kaupungeiksi vuoden 1993 alussa ja siten näiden kuntien valtuustoista tuli kaupunginvaltuustoja.

Vaalien tulosta pidettiin yleisesti melko odotettuna. Vaalien eniten huomiota herättänyt piirre oli, että sitoutumattomia ehdokkaita ja ryhmiä oli mukana selvästi aikaisempia vaaleja enemmän. Sitoutumattomien menestys sekoitti monia vakiintuneita valtakuvioita, koska heidän joukossaan oli monia entisiä poliitikkoja tai muuten tunnettuja nimiä. Helsingin ääniharavaksi nousi kansalaisaktivisti ja entinen Keskustan kansanedustaja, ns. rötösherrajahdin nostattajiin aikanaan kuulunut Liisa Kulhia. Tampereella entisen kaupunginjohtajan Pekka Paavolan (ent. SDP) mukanaan valtuustoon vetämä sitoutumattomien ryhmä pääsi vaa'ankieliasemaan sosialistien ja porvarien välillä. Monien kuntien valtuustoihin pääsi myös ns. yhden asian liikkeiden edustajia joko puolueiden listoilta tai niiden ulkopuolelta. Vaaleihin osallistui ensikertalaisina viisi puoluetta, joista Kommunistinen Työväenpuolue (KTP) ja Eläkeläiset Kansan Asialla (ELKA) saivat valtuustopaikkoja. Koko maassa äänesti ennakkoon noin 38 prosenttia kaikista äänestäneistä, mikä oli 20 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 1988 vaaleissa. [1]

  1. Unto Hämäläinen: Kunnallisvaalit vailla yllätyksiä. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1994, s. 257–258. Helsinki: Otava, 1993.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search