Kykladinen kulttuuri

Osa artikkelisarjaa
Kreikan historia
Kreikka William Fadenin tekemässä kartassa vuodelta 1785.
Aikajana

Kykladinen kulttuuri oli Kreikassa Kykladien saarilla pronssikaudella vaikuttanut kulttuuri noin ajalla 3200–1050 eaa. Se oli osa samaan aikaan eri puolilla Egeanmeren aluetta vaikuttaneita Egeanmeren kulttuureita, joihin luetaan myös Kreetan minolainen kulttuuri ja Manner-Kreikan helladinen kulttuuri.[1][2]

Laajasti ottaen kykladiseen kulttuuriin voidaan lukea myös edeltävän neoliittisen kauden löydöt alueelta noin vuodesta 5200 eaa. lähtien. Kykladinen kulttuuri saapui Kreikan saarille ja lähialueille idästä Anatoliasta neoliittisena maanviljelykulttuurina. Kulttuuri oli esihelleeninen eli indoeurooppalaisten kreikkalaisten tuloa edeltänyt, eikä se tuntenut kirjoitustaitoa. Kulttuurin ihmiset elivät muun muassa maanviljelyllä, karjanhoidolla ja kalastuksella. Jo kivikaudella Kykladien Mílos vei mantereelle obsidiaania, jota käytettiin terätyökaluissa. Varsinkin varhaiskykladisella kaudella kykladinen kulttuuri oli materiaaliselta kulttuuriltaan hyvin omaleimainen.[3] Kykladiseen materiaaliseen kulttuuriin liittyvät muun muassa niin kutsutut kykladiset idolit eli pienet kulttikuvat. Myöhemmissä vaiheissa kulttuuri sulautui käytännössä yhteen minolaisen sekä myöhäishelladisen mykeneläisen kulttuurin kanssa.

  1. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Kykladinen kulttuuri”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 286.
  2. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Aigeialainen kulttuuri”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 15.
  3. Galanakis 2013, s. 85–86.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search