Liittoutuneiden valvontakomissio

Liittoutuneiden valvontakomissio oli vuosina 1944–1947 Suomessa toiminut toisen maailmansodan voittajavaltioita edustanut elin, joka valvoi jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhansopimuksen toimeenpanoa. Sen asettamisesta oli määrätty 19. syyskuuta 1944 allekirjoitetun sopimuksen 22. artiklassa. Komission toiminta oli aktiivisimmillaan vuosina 1944 ja 1945.

Komissiota hallitsivat Neuvostoliiton edustajat ja sen puheenjohtajana toimi Andrei Ždanov, mutta mukana oli myös brittejä. Neuvostoliiton johtoasemaa komissiossa korosti vahvasti se, että sen nimi kirjoitettiin virallisissa yhteyksissä aina muotoon Liittoutuneiden (Neuvostoliiton) valvontakomissio. Tämä vastasi liittoutuneiden jo sodan aikana hyväksymää periaatetta: kenen sota, sen rauha. Ždanov oli allekirjoittanut välirauhansopimuksen paitsi Neuvostoliiton, myös Yhdistyneen kuningaskunnan puolesta.[1]

Valvontakomissio painosti Suomen hallitusta useissa kysymyksissä, jos katsoi että suomalaiset eivät täyttäneet välirauhansopimuksen ehtoja. Tunnetuin painostuksen aihe lienee sotasyyllisyyskysymys. Valvontakomissio poistui Suomesta Pariisin rauhansopimuksen astuttua voimaan vuonna 1947.[2][3]

Valvontakomission vaikutusvaltaisen roolin pelättiin vahvistavan Neuvostoliiton otetta Suomesta ja hyödyttävän sisäpolitiikassa kommunisteja. Myöhemmässä suomalaisessa historiankirjoituksessa ajanjaksosta 1944–1948 on usein – muissa kuin äärivasemmiston piireissä – käytetty nimitystä vaaran vuodet; termin otti käyttöön historioitsija Lauri Hyvämäki.[2][4]

Liittoutuneet olivat asettaneet vastaavat valvontakomissiot myös Saksan entiseen liittolaismaahan Italiaan sekä Saksan entisiin vasallivaltioihin Unkariin, Romaniaan ja Bulgariaan tarkkailemaan välirauhansopimusten ehtojen toteutumista. Suomen tavoin Unkarissa, Romaniassa ja Bulgariassa toimineiden komissioiden johto oli neuvostoliittolaisten käsissä, kun taas Italiassa komissio kuului läntisille liittoutuneille.[5]

  1. Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 742.
  2. a b Valvontakomissio vaaran vuosien Suomessa Helsingin Sanomat. 6.12.1999. Viitattu 29.8.2022.
  3. Odotettu lento Malmin kentältä - vihatut valvojat poistuivat fanfaarien soidessa Länsiväylä.fi. 24.9.2017. Viitattu 29.8.2022.
  4. Lauri Hyvämäki: LAURI HYVÄMÄKI : VAARAN VUODET 1944-1948. Helsinki: Otava, 1954.
  5. Pekka Visuri: Suomi kylmässä sodassa, s. 25. Helsinki: Otava, 2006.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search