Mani pulite

Mani pulite (puhtaat kädet) tai Tangentopoli ("lahjuskaupunki") tarkoittaa Italian ensimmäisen tasavallan poliittisten puolueiden toiminnan rahoitukseen kehitettyä laitonta lahjusjärjestelmää, jota milanolaiset tuomarit ryhtyivät purkamaan vuonna 1992. Nimitystä Tangentopoli käytti ensimmäisenä sanomalehti La Repubblica^[1]Tapahtumaketju johti useisiin oikeudenkäynteihin sekä laajan korruption paljastumiseen.

Milanolaisten tuomioistuinten tutkimukset asiassa olivat käynnistyneet jo 1980-luvun lopulla, mutta vasta vuonna 1992 syytteiden nostaminen tuli poliittisesti mahdolliseksi, eli hallituspuolueiden kannatus laski jo ennen korruption paljastumista. Keskeisin asian selvittäjä oli milanolainen tuomari Antonio Di Pietro. Korruptio-oikeudenkäynneissä paljastui organisoituja laittomia rahoituskytköksiä poliitikkojen ja liikemiesten välillä. Toimintaan oli sekaantunut Italian politiikan voimakolmikko, sosialistipuolueen johtaja Bettino Craxi, pitkän linjan kristillisdemokraatti, moninkertaisen pääministeri Giulio Andreotti sekä kristillisdemokraattien pääsihteeri Arnaldo Forlani.^[2]

Prosessi oli kohtalokas valtaa pitäneille kristillisdemokraattiselle ja sosialistiselle puolueelle. Kristillisdemokraattien yhtäjaksoinen hallituskausi alkoi vuonna 1946 ja jatkui vuoteen 1993. Menestyksen takeena olivat kommunismia vastustavan Yhdysvaltojen sekä Vatikaanin ja katolisten piispojen ohella merkittävät suhteet Italian yhteiskuntaan ja talouselämään. Yritysmaailmaan tiiviit yhteydet hoituivat valtion holdingyhtiön IRI:n ja valtion energiayhtiön ENI:n kautta. Kristillisdemokraattisissa piireissä oli pitkän hallintokauden tiimoilta vakiintunut käsitys, jonka mukaan kristillisdemokraattinen puolue oli ”tuomittu hallitsemaan” Italiaa.^[2] Craxin johtamalle sosialistipuolue PSI:lle oikeudenkäynnit osoittautuivat kohtalokkaimmiksi, vaikka korruptoitunut hallintokulttuuri olikin rakentunut pitkälti kristillisdemokraattien luomalle mallille. Merkittävimpänä syynä tähän lienee se, että PSI oli Milanon valtapuolue, josta koko korruptiovyyhdin selvitys alkoi. Lahjusten antamisen verkko ulottui kaikille tasoille, eikä vain valtakunnan poliittiselle huipulle. Milanon päätökset toteutettiin käytännössä valtapuolue PSI:n hyväksynnän kautta.^[2]

1. ↑ Gianni Barbacetto, Peter Gomez, Marco Travaglio: Mani pulite, s. 17. Chiarelettere, 2017 (2012) 4 p.. (italiaksi)
2. ↑ ^{a b c} Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä ber ei löytynyt