Matruusi

Matruusi (lyhenne matr.[1]) on laivaväen kansihenkilöstöön kuuluvan merimiehen ammattinimike, samoin kuin laivaston miehistöarvoa tarkoittava sotilasarvo.

Kauppalaivoilla matruusit toimivat vahdeissa ruorimiehinä, tähystäjinä tai muuten komentosillalla vahtipäällikön alaisuudessa. Päivämiehenä olevat matruusit tekevät huoltotöitä pursimiehen alaisuudessa. Aloittavat kansimiehet ovat puolimatruuseja. Harjoittelevia nuoria on aiemmin kutsuttu myös jungmanneiksi tai laivapojiksi. Puolimatruusilla on yleensä vahtimiehen tai kansimiehen pätevyyskirja. Kansimieheksi pätevöityminen vaatii 16 vuoden ikää ja kansimiehen koulutusta. Vahtimiehen pätevyyskirjan saamiseen edellytetään 16 vuoden ikää, vahtimiehen koulutusta ja kahta kuukautta meripalvelua. Matruusin pätevyyskirjan saaminen edellyttää 18 vuoden ikää, kuuden kuukauden meripalvelua ja matruusin koulutusta. Teoreettinen koulutus saadaan yleensä ammattiopistossa.

Huomattava osa matruusien työstä on laivan kunnossapito; ruosteen poistosta ja maalauksesta on sanottu, ettei laivassa sillä ole alkua eikä loppua: se on enemmänkin jatkuva prosessi.

Laivoilla oli aiemmin myös kouluttamattomia taloustyöntekijöitä, joita kutsuttiin messipojiksi tai naispuolisia messitytöiksi; heidän esimiehensä oli stuertti. Messipoikien ja -tyttöjen tehtäviin kuului tarjoilu miehistölle ja päällystölle, tiskaaminen, siivoaminen ja muut aputyöt. Kokeneempi messipoika voitiin ylentää kapteenia merellä palvelevaksi salonkipalvelijaksi; puhekieliset ilmaisut olivat "messikalle" ja "salonkiville". Purjelaivakaudella merimiesammatti alkoi yleensä juuri messipojan työstä, josta sitten aikanaan ylennettiin jungmanniksi, puolimatruusiksi ja matruusiksi. Määräajat meripalvelua matruusina oli pääsyvaatimus varsinaiseen ammattikoulutukseen eli perämiesluokalle. Perämiehet pääsivät kapteeniluokalle puolestaan uuden määräpalvelun jälkeen. Aina 1930-luvulle asti tietty määrä palvelusta piti tapahtua lastipurjealuksissa.

Nykyään messipoikien ja salonkipalvelijan tehtäviä hoitavat työharjoittelua suorittavat ammattiin opiskelevat.

Laivastossa matruusista seuraava sotilasarvo, maavoimien korpraalia vastaava on ylimatruusi.

Venäläisiä matruuseja
  1. Lyhenneluettelo 10.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 26.4.2013.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search