Merimies

Merimies on laivalla työskentelevän henkilön ammattinimike. Merimiehet eli laivaväki osallistuvat laivan kuljettamiseen ja kunnossapitoon tai taloustoimiin laivalla. Kullakin aluksella on oltava miehitystodistus, jossa mainitaan vaatimukset laivaväen koolle ja kokemukselle. Merimiehet osoittavat pätevyytensä viranomaisen myöntämällä pätevyyskirjalla, jonka saamiseen tarvitaan paitsi sopiva koulutus myös riittävä kokemus. Suomessa pätevyyskirjoja myöntää Liikenteen turvallisuusvirasto.

Vaikka toisaalta erotetaan miehistö ja päällystö, voidaan yleiskäsitteellä merimies viitata niin matruusiin, naispuoliseen kapteeniin kuin kokkiinkin. Sen sijaan esimerkiksi pelkästään satamassa laivaa huoltavat henkilöt eivät kuulu merimiehiin. Termeillä merenkulkija ja merenkävijä häivytetään haluttaessa se näkökulma, että laivoilla on perinteisesti palvellut nimenomaan miehiä.[1]

  1. Nieminen 2003, 31.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search