Osmanien interregnum

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Lähes lähteetön

Osmanien interregnum
Sulttaani Mehmed I, joka viimein peri vallan.
Päivämäärä: 20. heinäkuuta 1402 – 5. heinäkuuta 1413. (Mustafan kapinat 1415 ja 1421) Paikka: Anatolia, Rumelia Casus belli: Bayezid I:n poikien väliset perimyssodat Lopputulos: Mehmed Çelebistä tuli sulttaani Mehmed I.

Osmanien interregnum (turk. Fetret Devri, interregnum = välikausi, hajaannuskausi) oli Osmanien valtakunnassa vallinnut hajaannuskausi vuosina 1402–1413, jolloin valtakunnassa ei ollut kiistatonta sulttaanin vallan perijää. Sen aikana käytiin useita perimyssotia, joiden osapuolina olivat sulttaani Bayezid I:n viisi poikaa:^[1] Mehmed Çelebi, Süleyman Çelebi, Musa Çelebi, İsa Çelebi ja Mustafa Çelebi. Interregnum kesti 11 vuotta ja päättyi Mehmed Çelebin voittoon Çamurlun taistelussa 5. heinäkuuta 1413. Voittaja kruunautti itsensä sulttaaniksi ja palautti järjestyksen valtakuntaan.

Bayezid I kävi sotaa Timuridien dynastiaa vastaan ja jäi Timur Lenkin vangiksi hävittyään tälle Ankaran taistelussa 20. heinäkuuta 1402. Timur kohteli vankiaan vieraanvaraisesti ja nimitti sulttaanin seuraajaksi Mehmedin tämän poikien joukosta. Bayezid kuitenkin kuoli 8. maaliskuuta 1403, ja seuranneiden sotien aikana valtaa tavoitteli neljä hänen pojistaan. Hajaannuskausi sai jatkoa 1415, kun Anatoliassa piileskellyt viides poika Mustafa nousi vaatimaan kruunua Mehmedin pojalta Murad II:lta. Mustafan nostattamia kapinoita ei varsinaisesti lasketa interregnumin aikaan, mutta ne olivat osa Bayezidin poikien välistä valtataistelua.

Ajanjakso tunnettiin osmanien historiankirjoituksessa muun muassa nimillä "murheiden vuodet" ja "ongelmien aika".^[2] Interregnumilla oli ikävä vaikutus osmanien myöhempään hallintoon. Isoisänsä ja isänsä ajan perimyssotia pelännyt Mehmed II antoi muualla ja myös osmanien keskuudessa kyseenalaisena pidetyn lakiasetuksen, joka mahdollisti sulttaanin veljien teloittamisen kruununtavoittelijoina valtaannousun yhteydessä. Tämän jälkeen myös muut valtakamppailua pelänneet sulttaanit saattoivat käyttää veljessurmaa valtansa vakiinnuttamisen keinona.^[3]

1. ↑ Restoration of the Ottoman Empire Encyclopedia Britannica. Viitattu 28.3.2014. (englanniksi)
2. ↑ H. A. R. Gibb ym. (Artikkeli V. L. Ménage): Encyclopaedia of Islam (vol. 1 A–B), s. 1160. E. J. Brill, 1986. ISBN 90-04-08114-3. (englanniksi)
3. ↑ Colin P. Mitchell: New Perspectives on Safavid Iran: Empire and Society, s. 35–39. Taylor & Francis, 2011. ISBN 1136991948. (englanniksi)