Perustuslailliset

Perustuslaillisiksi kutsuttiin Suomessa sortokausien aikana niitä poliittisia ryhmiä ja henkilöitä, joiden mielestä laittomina pidettyjä Venäjän keisarin antamia lakeja ja asetuksia ei olisi tullut noudattaa lainkaan. Perustuslaillisuutta edustivat varsinkin nuorsuomalaiset ja useimmat ruotsalaiset. Perustuslailliset uskoivat, että passiivinen vastarinta olisi paras keino saada ”sorto” loppumaan ja Suomen autonomia palautetuksi täydessä mitassaan. Heidän poliittinen asennemaailmansa nojasi legalismiin. Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen johtamat vanhasuomalaiset sen sijaan valitsivat niin sanotun myöntyväisyyslinjan, sillä he uskoivat vain taipumisella vähemmän tärkeissä asioissa voitavan estää maan täydellinen venäläistäminen ja siten turvata kansakunnan tulevaisuus. Myöhemmin perustuslaillisista erkanivat väkivaltaista vastarintaa kannattaneet aktivistit.^[1]

1. ↑ Huxley, Steven (1987): Passiivinen vastarinta. Teoksessa: Blomstedt, Y. (toim.), Suomen historia 6. Sortokaudet ja itsenäistyminen. s. 142–143. ISBN 951-35-2495-7.