Pragmatismi

Pragmatismi (engl. pragmatism < kreik. πράγμα ’toiminta, työ’) on filosofinen koulukunta, joka syntyi Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla kehittäjänään Charles S. Peirce ja myöhemmin 1900-luvun alussa William James ja John Dewey. Pragmatismi on ainoa alkuperältään amerikkalainen akateemisen filosofian perinne. Pragmatismiin on kuulunut keskeisesti naturalismi, antikartesiolaisuus, empirismi, instrumentalismi, antiskeptismi, fallibilismi ja ennen kaikkea käytännön painottaminen esimerkiksi totuuden ja merkityksen arvosteluperusteina.

Pragmatismi syntyi aikana, jolloin psykologiaa ja tietoteoriaa ei pidetty erillisinä oppialoina. Se on herättänyt 2000-luvulla uudelleen kiinnostusta, osittain johtuen analyyttisen filosofian valta-aseman väistymisestä sekä naturalistisen tietoteorian kasvavaneesta suosiosta. Pragmatismi vastustaa näkemystä, jonka mukaan ihmisten äly ja kieli yksinään kuvastavat todellisuutta täydellisesti. Pragmatismin mielestä tiedolle ja teorioille syntyy merkitys vasta, kun niitä soveltavat ympäristössään toimivat elävät olennot.

Pragmatistin mielestä kaikki hyödyllinen tai toimiva ei kuitenkaan ole välittömästi totta, vaan pikemminkin totuus määräytyy sen mukaan, mikä pitkällä aikavälillä tuottaa ihmiskunnalle eniten hyötyä. Käytännössä pragmatistien mielestä teoriat tulisi aina yhdistää todentamiseen, toisin sanoen teorioiden pohjalta pitäisi aina voida tehdä ennustuksia ja koetella niitä. Täten ihmisten erilaisten tarpeiden tulisi lopulta määrittää inhimillisen tutkimuksen kohteet.

Filosofi Sami Pihlströmin mukaan pragmatistit korostavat toiminnallista ja arvosidonnaista kuvaa ihmisestä todellisuuteen monenlaisten käytäntöjen kautta kiinnittyvänä olentona, joka älyllisen ongelmanratkaisutoimintansa avulla pyrkii toteuttamaan erilaisia inhimillisiä pyrkimyksiään ja siten selviytymään ongelmallisista tilanteistaan. Filosofiset käsitteet ja ongelmat nähdään pragmatismissa kiinteästi käytäntöön kietoutuvina, ”käytäntöpitoisina”. Ihmiset toimivat monenlaisten käytännöllisten näkökohtien ja tavoitteiden ohjaamina, ja nämä tavoitteet säätelevät sitä, millaisina todellisuus ihmisille hahmottuu. Pragmatistin voidaan sanoa kyseenalaistavan ”periaatteen” (tai ”teorian”) ja ”käytännön” välisen rajan.^[1]

1. ↑ Pihlström 2001, s. 14.