Sinivalkoinen Rintama

Sinivalkoinen Rintama ry
Perustettu 4. huhtikuuta 2009
Lopetti 2015 (pois puoluerekisteristä)
Johto
Ideologia nationalismi, euroskeptismi
Poliittinen kirjo äärioikeisto
Kansanedustajia 0 (2015)
Europarlamentaarikkoja 0 (2014)
Kunnanvaltuustot 0 (2012)
Kansainväliset jäsenyydet Euroopan kansallisten liikkeiden liitto

Sinivalkoinen Rintama (SVR) oli suomalainen nationalistinen puolue, joka poistettiin puoluerekisteristä vuonna 2015. SVR:n toiminnan loppuaikoina puoluetta johti Olavi Mäenpää.[1] Yhdistys perustettiin vuonna 2009 nimellä Vapauspuolue – Suomen tulevaisuus. Puolueeseen liittyi tuolloin muutamia kunnanvaltuutettuja, mutta Vapauspuolue ei saanut paikkoja eduskuntavaaleissa 2011 eikä kunnallisvaaleissa 2012. Vapauspuolue vaihtoi nimensä Sinivalkoiseksi Rintamaksi vuonna 2013 johdon uudistuttua. Eduskuntavaalien 2015 jälkeen puolue poistettiin puoluerekisteristä sen jäätyä ilman kansanedustajia kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa.[2]

  1. Vapauspuole vaihtoi nimekseen Sinivalkoinen Rintama rp. 29.11.2013. Turun Sanomat. Arkistoitu 4.12.2013. Viitattu 3.12.2013.
  2. Kuusi puoluetta poistettiin puoluerekisteristä Valtioneuvosto. 7.5.2015. Arkistoitu 18.5.2015. Viitattu 7.5.2015.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search