Siunaus

Siunaus uskonnollisena käsitteenä tarkoittaa varsinaisesti Jumalan suomaa hyvyyttä, menestystä, varjelusta tai armoa, mutta sanaa käytetään myös varsinkin papin jumalan­palveluksen tai kirkollisen toimituksen yhteydessä lausumasta rukouksesta, joissa pyydetään Jumalalta siunausta tai toivotetaan siunausta. ^[1] Tavallisimmin siunausta pyydetään läsnä olevalle seura­kunnalle, mutta sitä voidaan rukoilla myös esimerkiksi paikalle tai rakennukselle.^[2]

Yleiskielessä siunaamiseksi kutsutaan usein myös jonkin asian hyväksymistä tai vahvistamista, esim. ”Hallituksen esitys sai eduskunnan siunauksen” (vahvistuksen).^[3]

Kristillisen käsityksen mukaan siunaus on Jumalan läsnäoloa ja huolenpitoa tässä maailmassa.^[4] Siunaus tarkoittaa Vanhassa testamentissa varsinkin jälkeläisten ja oman maan saamista.^[5] Luterilaisen kirkon mukaan siunaus tulee aina Jumalalta, mutta ihminen voi välittää sen. ^[6]

1. ↑ Nykysuomen sanakirja, 3. osa (S-Ö) (11. painos), s. 218-219, hakusanat siunata, siunaus. Suomalaisen kirjallisuuden seura, WSOY, 1989. ISBN 951-0-09107-3.
2. ↑ Aamenesta öylättiin – kirkon ja uskon sanoja: Siunaus Suomen evankelisluterilainen kirkko. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 10.3.2015.
3. ↑ Hakusana ”siunaus” Kielitoimiston sanakirjassa Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 17.7.2019.
4. ↑ http://www.vantaanseurakunnat.fi/sanasto/etusivu?page=S (Arkistoitu – Internet Archive)
5. ↑ http://www.ilosanomapiiri.fi/studies/gal/gal.pdf
6. ↑ Hakusana ”siunaus” teoksessa Aamenesta öylättiin – kirkon sanasto Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 17.7.2019.