Bannon on opiskellut muun muassa tekniikkaa, kansallista turvallisuutta ja kauppatieteitä[3]. Hän suoritti asepalveluksensa Yhdysvaltain laivastossa (1977–1983)[4]. Bannon on toiminut myös pankkialalla ja elokuvatuottajana Hollywoodissa. Hän on ollut Breitbart News Network -nimisen konservatiivisen vaihtoehtomedian uutissivuston hallituksen puheenjohtajana,[5][6][7] ja palasi tehtävään tultuaan erotetuksi Trumpin hallinnosta[8]. Tammikuussa 2018 Breitbartin rahoittaja menetti luottamuksen Bannoniin Trumpia arvostelleen Michael Wolffin kirjan ilmestytyä, ja Bannonin piti lähteä myös Breitbartista.[9]
Bannon johti vuoden 2016 presidentinvaaleissa elokuusta 2016 lähtien Donald Trumpin vaalikampanjaa.[10][11] Bannon ilmoitti marraskuussa 2016 haluavansa luoda vaihtoehdoksi nykyisille puolueille uuden poliittisen liikkeen, joka keskittyy työpaikkojen luomiseen.[12]
Bannon kuului Yhdysvaltain kansalliseen turvallisuusneuvostoon helmi- ja maaliskuussa 2017.[13][14]