Suomen europarlamenttivaalit 2009

Vuoden 2009 europarlamenttivaalit järjestettiin Suomessa sunnuntaina 7. kesäkuuta 2009.[1] Suomesta valittiin europarlamenttiin 13 meppiä eli yksi vähemmän kuin edellisellä kerralla. Yhteensä parlamenttiin valittiin 736 meppiä 27 EU:n jäsenvaltiosta.

Vihreät, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit saivat kukin yhden lisäpaikan. Kokoomus, keskusta, SDP ja vasemmistoliitto menettivät kukin yhden paikan. Vasemmistoliitto jäi ensimmäistä kertaa parlamentin ulkopuolelle. Puolue jäi alle 3 000 äänen päähän viimeisen paikan vieneestä RKP:stä. Kristillisdemokraatit sai vähemmän ääniä kuin vasemmistoliitto, mutta puolue nousi parlamenttiin vaaliliiton ansiosta. Martti Korhonen erosi vasemmistoliiton puheenjohtajan paikalta vaaleja seuranneella viikolla.

Vaaleissa asetettiin yhteensä 241 ehdokasta. Listoja asetti 13 puoluetta ja yksi valitsijayhdistys. Puolueista 11 esitti täyden 20 ehdokkaan listan. Vaalien ainoan vaaliliiton solmivat (vuoden 2004 tapaan) kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset, joilla oli kummallakin 10 ehdokasta.[2] Puoluerekisteriin merkityistä järjestöistä vaaleihin ei osallistunut KTP, joka boikotoi tapahtumaa.[3] Itsenäisyyspuolue osallistui vaaleihin ensimmäistä kertaa vuoden 1996 jälkeen.

Vaaleissa oli yhteensä 4 332 457 äänioikeutettua.[4] Äänestysprosentti oli 38,6 % (Suomessa 40,3 %). Aktiivisuus laski edellisvaaleista 0,8 prosenttiyksikköä. Osanotto oli korkeinta Helsingissä (47,1 %) ja matalinta Lapin vaalipiirissä (32,7 %). Ahvenanmaalla aktiivisuus nousi peräti kymmenen prosenttiyksikköä 39,5 prosenttiin.[5] Ennakkoon äänestettiin hieman vilkkaammin kuin edellisissä vaaleissa. Ennen varsinaista vaalipäivää uurnilla kävi 716 866 kansalaista eli 17,3 % äänioikeutetuista.[6] Ennakkoäänestyspäivät olivat kotimaassa 27. toukokuuta – 2. kesäkuuta ja ulkomailla 27.–30. toukokuuta.[1] Ulkomailla annettiin 9 795 ennakkoääntä.[7]

Vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen vaalirahoituksesta jätti määräaikaan (5. kesäkuuta) mennessä 72 ehdokasta. Eduskuntapuolueiden ehdokkaista ilmoituksen jätti 70 eli puolet.[8]

  1. a b Europarlamenttivaalit Vaalit.fi. Oikeusministeriö. Arkistoitu 17.9.2008. Viitattu 30.8.2008.
  2. Ehdokkaat (Oikeusministeriö 7.5.2009); Ehdokkaat (Oikeusministeriö 13.6.2004)
  3. KTP:n keskusneuvosto: EU-vaalissa äänestäminen toimii kansanvaltaa vastaan (Arkistoitu – Internet Archive) 23.5.2009
  4. Äänioikeutetut - koko maa (Oikeusministeriö 5.6.2009)
  5. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä omtulos ei löytynyt
  6. Ennakkoon äänesti joka kuudes äänioikeutettu (Yleisradio 2.6.2009)
  7. Lähes 10 000 suomalaista äänesti ulkomailla ennakkoon (Yleisradio 5.6.2009)
  8. Matti Tyynysniemi: Puolet ilmoitti vaalirahoituksensa jo nyt (Yleisradio 5.6.2009)

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search