Suomi-neito

Eräs näkemys Suomi-neidosta. Postikortin kuva vuodelta 1906.
Carl Eneas Sjöstrand loi Henrik Gabriel Porthanin patsaan (1864) sivureliefissä Suomi-neidoksi mainitun hahmon.

Suomi-neito on Suomen henkilöitymä. Suomi-neito on nuori kaunis nainen, jolla on usein vaaleat hiukset ja siniset silmät ja joka pukeutuu kansallispukuun. Symboli on yleistynyt 1800-luvun lopulla.[1] Alun perin Suomen symbolina käytettiin Aura-nimistä naista (Turun Aurajoen mukaan), mutta myöhemmin yleistyi Suomi-neito.

Suomi-neito voi myös tarkoittaa Suomen valtion rajoja, jotka kartalla muistuttavat naista käsivarsineen, päineen ja mekkoineen. ”Käsivarsia” oli kaksi vuosina 1921–1944, jolloin Petsamo kuului Suomeen.[2] Nykyään on jäljellä vain läntinen käsivarsi, joka tunnetaan Käsivarren Lappina.[3]

Suomi-neidon on vanhastaan nähty symboloivan nuorekkaana ja haavoittuvaisena Suomen kansaa, joka sijainnillaan idän ja lännen välissä altistuu uhalle ja viekottelulle. Sitä on toisaalta tulkittu myös äitihahmoksi, joka äidillisesti suojelee kansaansa, ja jota rakastetaan ja puolustetaan.[4]

Monien valtioiden suojelijana ja tunnuksena on käytetty naishahmoa jo antiikin ajoista alkaen. Suomi-neito jäljitteleekin klassisia vartalon muotoja lisättynä Suomeen liittyvillä vaaleilla hiuksilla ja kansallispuvulla.[1]

  1. a b Kolbe, Laura (päätoim.): Suomen kulttuurihistoria: 3, Oma maa ja maailma, s. 188. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-1844-4.
  2. Skiftesvik Joni (toim.): Petsamo : Suomen itäinen käsivarsi. WSOY, 2008.
  3. Käsivarren erämaa-alue luontoon.fi. Luontoon.fi. Viitattu 14.8.2015.
  4. Halonen, Tero: Suomi-neito. Teoksessa Halonen, Tero & Aro, Laura (toim.): Suomalaisten symbolit, s. 168. Atena, 2005. ISBN 951-796-394-7.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search