Syanobakteerit

Syanobakteerit
Chroococcus
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Bakteerit Bacteria
Kunta:	Eubacteria
Pääjakso:	Syanobakteerit Cyanobacteria Cavalier-Smith, 2002[1]
Luokat
Sinilevät (Cyanophyceae)
Katso myös
Syanobakteerit Wikispeciesissä   Syanobakteerit Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Sinibakteerit eli syanobakteerit (Cyanobacteria) ovat yhteyttäviä esitumallisia. Niitä kutsutaan myös sinileviksi, vaikka ne eivät ole leviä. Sinibakteerit tunnetaan kesäisistä massaesiintymisistään ('sinileväkukinnat') lämpimissä ja ravinteikkaissa vesissä, joissa ne tuottavat myrkyllisiä aineita. Syanobakteerit voivat elää yksittäisinä bakteereina tai muodostaa jonomaisia ketjuja.

"Syano" nimessä viittaa väriin: kreikan kielen κυανός (kyanós) = sininen. Sinibakteerit eivät ole sinisiä eläessään, vaan ne muuttuvat sinisiksi vasta kuoltuaan. Sinibakteerien yhteyttäminen tapahtuu litteässä yhteyttämiskalvostossa. Muutamat lajit elävät alkueliöiden kanssa endosymbioosissa, eli kumpaakin osapuolta hyödyttävässä yhteiselossa alkueliön sisällä.^[2]

Soluseinältään sinibakteerit ovat gramnegatiivisia bakteereja, eli niiden soluseinässä on paljon rasva-aineita. Niillä ei ole siimoja, mutta ne pystyvät liikkumaan toistaiseksi tuntemattomalla keinolla.

Sinibakteerit ovat levien tapaan ekosysteemissä tuottajia, eivätkä hajottajia, kuten useat muut bakteerit. Ne kuuluvat harvoihin eliöihin, jotka kykenevät sitomaan typpeä ilmakehästä.^[3] Typen sidonta on tärkeää ekosysteemin typenkierrolle. Typen yhteyttäminen kuluttaa runsaasti energiaa ja sen sivutuotteena syntyy vetyä.

Sinibakteerit tuottavat ja vapauttavat happea yhteyttämisen sivutuotteena ja tämän on nähty muuntaneen maapallon varhaisen happiköyhän ilmakehän nykyisenkaltaiseksi paljon happea sisältäväksi. Tällä oli dramaattiset vaikutukset maapallon eliöstöön.

Sinilevähavaintojen määrään Itämeressä vaikuttavat mm. suolapulssit.^[4]

1. ↑ Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Cyanobacteria (TSN 956108) itis.gov. Viitattu 29.9.2022. (englanniksi)
2. ↑ Mark Wheelis, Principles of modern Microbiology, University of California, ISBN 978-0-7637-1075-0, 2007, s. 61, kuva 4.21 (englanniksi)
3. ↑ Typen kierto, Taso 2 Solunetti. 2006. Viitattu 2.10.2018.
4. ↑ Suomenlahdessa on suolaa enemmän kuin kertaakaan 50:een vuoteen 19.11.2016. Helsingin Uutiset. Viitattu 8.1.2018.