Synoptiset evankeliumit

Synoptisiksi evankeliumeiksi kutsutaan Uuden testamentin kolmea ensimmäistä evankeliumia:

Kaikki nämä kolme evankeliumia kertovat Jeesuksen elämäntarinan samanlaisesta näkökulmasta, sisältävät monia samoja kertomuksia ja käyttävät usein samoja sanojakin, monesti kertoen joitakin tapahtumia jopa sanasta sanaan samoin. Tästä voidaan päätellä, että ne on kirjoitettu käyttäen lähteenä samaa tai samoja alkutekstejä.

Evankeliumien kirjoitusajankohdasta on käyty pitkään kiivasta väittelyä. Kaikki kolme näyttäisivät kuitenkin olleen viimeistään olemassa toisen vuosisadan alussa.

Synoptinen tulee kreikan kielen sanoista συν (syn, "yhdessä") ja οψις (opsis, "näkeminen"). Tämä kuvaa hyvin sitä, että niitä voi helposti lukea rinta rinnan, koska ne etenevät samassa järjestyksessä ja kertovat samat asiat.

Neljäs evankeliumi, Evankeliumi Johanneksen mukaan, puolestaan kertoo Jeesuksen elämästä hyvin poikkeavalla tavalla ja poikkeavasta näkökulmasta, joten sitä ei lasketa mukaan synoptisiin evankeliumeihin. Se on myös kirjoitettu selvästi myöhemmin kuin muut evankeliumit.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search