Tietokone-etiikka

Tietokone-etiikka käsittelee sekä informaatioteknologian käyttämisestä syntyviä uusia eettisiä kysymyksiä että perinteisiä kysymyksiä uudessa toimintaympäristössä. Tietokone-etiikan on perinteisesti katsottu olevan sovelletun etiikan osa-alue. Tyypillisiä sovelletun etiikan kysymyksiä tietokone-etiikan alueella ovat muun muassa

  1. Eroaako "spam" olennaisesti perinteisestä roskapostista?. Rajakustannus on sähköisessä roskapostissa olennaisesti alhaisempi.
  2. Eroavatko sähköiset rekisterit olennaisesti perinteisistä rekistereistä? Niihin tehdyillä hauilla saadaan aikaiseksi tuloksia joita suurista aineistoista ei muuten voitaisi saada lainkaan (tai ainakaan järkevässä ajassa).
  3. Vaikuttaako digitaalisen kameran ja matkapuhelimen yhdistäminen arkitoimintaamme? Kuvaaminen on olennaisesti helpompaa kun kamera on monilla mukana koko ajan ja kuvien levittäminen verkossa on helppoa ja nopeaa.

Kuitenkin esimerkiksi Luciano Floridi[1] on argumentoinut että informaatio on moraalisesti parempaa kuin kaaos ja siten informaatio voisi toimia oman informaatioetiikan teorian pohjana.

Samaten tietokone-etiikan ainutlaatuisuutta on perusteltu viittaamalla määrällisen (kvantitatiivisen) muuttumisena tietokoneen ja tietoverkkojen vaikutuksena laadulliseksi (kvalitatiiviseksi). Tietokoneet ja tietoverkot tarjoavat mahdollisuuden tehdä asioita jotka aiemmin olivat joko mahdottomia tai ainakin erityisen hankalia.

  1. Luciano Floridi University of Hertfordshire & University of Oxford.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search