Tritium

Tritium (T tai ³H) on vedyn radioaktiivinen isotooppi. Tritium-ytimessä on yksi protoni ja kaksi neutronia. Tritiumin löysivät Ernest Rutherford, M. L. Oliphant ja Harteck vuonna 1934 pommittaessaan deuterium-atomeja deuteroneilla eli deuterium-atomin ytimillä.

Tritiumin puoliintumisaika on 12,3 vuotta. Yhden tritium-gramman aktiivisuus on 356 terabecquereliä. Se hajoaa beeta-miinus-hajoamisella helium-3:ksi, elektroniksi ja antineutriinoksi. Syntyvän elektronin energia on hyvin matala, keskimäärin 5,7 kiloelektronivolttia. Matalan energiatason takia tritiumin hajoamisessa syntyvän beetasäteilyn kantama on hyvin lyhyt, ja se pysähtyy jo ihon kuolleeseen pintakerrokseen. Siksi tritium voi aiheuttaa terveyshaittoja vain, jos sitä pääsee elimistön sisään. Säteilyn matalan energiatason ansiosta tritium aiheuttaa pienen säteilyannoksen suhteessa sen aktiivisuuteen.^[1]

Pieniä määriä tritiumia muodostuu yläilmakehässä, kun kosmiset säteet iskeytyvät typpimolekyyleihin. Ydinvoimaloissa muodostuu ydinreaktioiden yhteydessä tritiumia, jota pääsee lauhdutusveden mukana veteen. Tritiumia levisi ilmakehään 1950- ja 1960-lukujen ydinasekokeissa. Niiden jälkeen tritiumin määrä ilmakehässä on laskenut.^[2] Tritiumia voidaan myös valmistaa reaktoreissa pommittamalla litium-6:ta tai deuteriumia neutroneilla.^[3]

Tritium voi esiintyä kaasumaisena, mutta yleisimmin tritium esiintyy muodossa, jossa toinen vesimolekyylin vetyatomeista on korvautunut sillä.^[2]

1. ↑ Health Effects, Dosimetry and Radiological Protection of Tritium (Luku 2.1) 2010. Canadian Nuclear Safety Commission. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
2. ↑ ^{a b} Radionuclide Basics: Tritium U.S. Enviromental Protection Agency. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
3. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä fusion ei löytynyt