Tulevaisuusvaliokunta

Tulevaisuusvaliokunta
Rooli Valiokunta
Valiokunta
Puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen
Valiokuntaneuvos Olli Hietanen
Puolueet
Hallinto
Sijainti Tulevaisuusvaliokunta
00102 Eduskunta
Verkkosivusto
Valiokunnan sivut
Osa artikkelisarjaa
Suomen politiikka
Suomen vaakuna

Tulevaisuusvaliokunta (TuV) on eduskunnan valiokunta.[1] Se perustettiin alun perin tilapäiseksi vuonna 1993. Taustalla vaikuttivat 167 kansanedustajan allekirjoittama kansanedustaja Eero Paloheimon (vihr.) aloite sekä kansanedustaja Martti Tiurin (kok.) aktiivisuus. Tulevaisuusvaliokunnan asema vakinaistettiin uuden perustuslain myötä vuonna 2000.

Muista valiokunnista poiketen tulevaisuusvaliokunta ei osallistu päivittäiseen lainsäädäntötyöhön. Sen sijaan tulevaisuusvaliokunta tarkastelee pitkän aikavälin kysymyksiä tulevaisuusnäkökulmasta. Valiokunnan ensisijaisena tehtävänä on valmistella eduskunnan vastaus valtioneuvoston eduskunnalle kerran vaalikaudessa antamaan tulevaisuusselontekoon. Valiokunta käsittelee siten asioita, jotka liittyvät tulevaisuuden kehitystekijöihin ja kehitysmalleihin. Valiokunta suorittaa tulevaisuuden tutkimiseen, myös sen menetelmäkysymyksiin, liittyvää selvitystyötä.

Lisäksi tulevaisuusvaliokunta voi käsitellä itse valitsemiaan aiheita pitkän ja keskipitkän tähtäimen näkökulmasta ja tuoda keskustelun tulokset eduskunnan täysistunnon ajankohtaiskeskusteluun. Tulevaisuusvaliokunta toimii myös parlamentaarisena elimenä, joka suorittaa teknologiakehityksen ja teknologian arviointia yhteiskunnallisen vaikutusten näkokulmasta.

Tulevaisuusvaliokunta antoi valtioneuvoston ilmastostrategian selontekoon vuonna 2001 lausunnon, jonka mukaan ilmastonmuutoksen pysäyttäminen tulevaisuudessa siedettäväksi edellyttää todella radikaaleja toimia ja kasvihuonepäästöjen vähentämistä 60–80 prosentilla seuraavien vuosikymmenien aikana.[2]

Tulevaisuusvaliokunnassa on 17 jäsentä ja 9 varajäsentä. Jäsenet ovat kansanedustajia.

Esimerkkejä tulevaisuusvaliokunnan viime vuosina käsittelemistä aiheista:

  • Energia 2010 - Delfoi-paneelitutkimus tulevaisuuden energiavalinnoista (2001)
  • Uusiutuvat energialähteet vuoteen 2030 Suomessa (2002)
  • Alueellisen innovaatiotoiminnan tila, merkitys ja kehityshaasteet Suomessa (2003)
  • Ihmisen perimän ja kantasolujen tutkimuksen haasteet päätöksenteolle (2003)
  • Suomalaisen tietoyhteiskuntamallin tulevaisuus (2004)
  • Terveydenhoidon tulevaisuus (2005)
  • Sosiaalinen pääoma ja tietotekniikka lasten ja nuorten tulevaisuuden riskien kannalta
  • Väestökehityksestä, väestöpolitiikasta ja ikärakenteen muutokseen varautumisesta - Hyvä yhteiskunta kaikenikäisille (Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko)
  1. Marjo Kaartinen, Hannu Salmi & Marja Tuominen: Maamme: itsenäisen Suomen kulttuurihistoria, s. 458. Hannu Salmi: Tulevaisuuden Suomi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-686-0.
  2. Tulevaisuusvaliokunnan lausunto 1/2001 vp, Valtioneuvoston selonteko kansallisesta ilmastostrategiasta

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search