Valkeala (taajama)

Valkeala

Valkeala

Koordinaatit: 60°56′20″N, 26°47′50″E

Valtio Suomi Suomi
Maakunta Kymenlaakso
Seutukunta Kouvolan seutukunta
Kunta Kouvola
Suuralue Valkeala
Pinta-ala
 – Maa 10,93 km²
Väkiluku 5 735
 – Väestötiheys 524,7 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Tilastokeskus. Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2022 mukaiset. [[1]]


















Valkeala on taajama Kouvolassa, entisen Valkealan kunnan alueella Kymenlaaksossa. Taajama oli entisen Valkealan kunnan keskustaajama ja suurin taajama. Se koostuu Valkealan kirkonkylän ja Jokela-Niinistön taajama-alueista, jotka aikoinaan kasvoivat yhteen yhdeksi taajamaksi. Taajamassa asuu lähes 6 000 ihmistä. Sen pinta-ala on 10,93 km² ja väestöntiheys 524,7 as./km². Valkeala on nykyisen Kouvolan kaupungin toiseksi suurin ja Kymenlaakson neljänneksi suurin tilastollinen taajama.

Taajaman alueella sijaitsee kolme Kouvolan kaupunginosaa: Valkealan kirkonkylä, Niinistö ja Jokela.

Valkealan väkiluku on noussut aina siitä asti, kun Valkealan pitäjä perustettiin ja muusta Kymenlaaksosta poiketen se on kasvanut huomattavasti vielä 2000-luvulla edelleen. Kuitenkin 2010-luvulle tultaessa väestönkasvu on loppunut, mutta väkiluku ei kuitenkaan ole kääntynyt laskuun. Valkealassa asuu väestöön nähden paljon lapsiperheitä ja niitä muuttaa alueelle edelleen muualta Kouvolasta ja Kymenlaaksosta. Pääasiassa tämä muuttoliike pitää Valkealan väkilukua samalla tasolla.

  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2022 Tilastokeskus.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search