Vallankaappaus

Vallankaappaus tarkoittaa valtion johdon syrjäyttämistä äkillisellä, yleensä sotilaallisella, hankkeella. Usein tärkeimmät hallintorakennukset miehitetään, joukkotiedotusvälineistä tärkeimmät otetaan haltuun ja valtiojohto pidätetään tai ajetaan maanpakoon. Vallankaappauksesta voidaan käyttää erilaisia sanoja, kuten sotilasvallankaappaus, coup d’État, putsch tai palatsivallankaappaus.

Vallankaappauksessa pieni ryhmä pyrkii kumoamaan olemassa olevan hallinnon. Vallankumous saavuttaa yleensä suuria ihmisjoukkoja, kun taas vallankaappaus on vallan muuttamista ylhäältä käsin niin, että hallituksen johtajat vaihdetaan äkillisesti. Vallankaappaus muuttaa harvoin maan sosiaali- ja talouspolitiikkaa perusteellisesti, eikä se jaa valtaa merkittävästi kilpailevien poliittisten ryhmien kesken.^[1]

Vallankaappauksen edellytyksenä on asevoimien enemmistön ja väestön pysyminen passiivisena sekä joidenkin sotilasosastojen tuki.^[2] Joskus hallitukselle uskolliset ja vallankaappausta tukevat sotilasosastot ottavat yhteen. Monissa kehitysmaissa vallankaappaukset ovat yleisiä, lähinnä heikon demokraattisen perinteen takia. Eniten vallankaappausyrityksiä on tehty Boliviassa, 23 kappaletta, ja Argentiinassa, 20 kappaletta.^[3]

Vallankaappaukset olivat yleisiä 1960- ja 1970-luvuilla. Huippuvuonna 1966 tehtiin 18 sotilasvallankaappausta tai yritystä. 1990-luvulta lähtien vallankaappauksia on tehty paljon vähemmän, vain pari kertaa vuodessa. Tämä johtuu ainakin kylmän sodan päättymisestä. Kylmän sodan aikana Yhdysvallat ja Neuvostoliitto tukivat omien ideologioidensa mukaisia vallankaappauksia. Toinen syy kaappausten vähenemiseen on, että nykyään vallankaappaus laukaisee kansainvälisiä taloudellisia pakotteita, mikä voi ajaa maan talousahdinkoon.^[3]

1. ↑ Coup D’etat Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.12.2022. (englanniksi)
2. ↑ Otavan suuri ensyklopedia: Osa 10, s. 7631. Helsinki: Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.
3. ↑ ^{a b} Frilander, Aino: Mitä tapahtui sotilasvallankaappauksille? Niitä on aiempaa vaikeampi tehdä, selittää maailmanpolitiikan professori Helsingin Sanomat. 4.2.2019. Viitattu 26.10.2019.