Vuodenaika

Talvella kasvit ovat levossa.
Talvella kasvit ovat levossa.
Keväällä kasvit alkavat jälleen kasvaa,
Keväällä kasvit alkavat jälleen kasvaa,
Kesä on kasvun aikaa.
Kesä on kasvun aikaa.
Syksyllä puut kellastuvat ja pudottavat lehtensä.
Syksyllä puut kellastuvat ja pudottavat lehtensä.

Vuodenajat ovat ilmastossa tapahtuvan vuotuisen kierron vaiheita.

Vuodenaikojen vaihtelu on seurausta Maan pyörimisakselin kallistumasta eli akselikulmasta suhteessa Maan ratatason kohtisuoraan ja siitä johtuvista muutoksista Auringon säteilyn jakautumisessa. Monilla on sellainen käsitys, että vuodenaikojen vaihtelu johtuu Maan ja Auringon etäisyyden vaihtelusta. Senkin vaikutus voidaan havaita, mutta se on paljon pienempi ja lähinnä Aurinkoa ollaan tammikuun alussa, jolloin pohjoisella pallonpuoliskolla on hyvin kylmää ja kauimpana heinäkuun alussa, jolloin pohjoisella pallonpuoliskolla on hyvin lämmintä. Nämä ajankohdat vaeltavat vähitellen eteenpäin.[1]

Kallistuman vaikutukset ovat erilaisia eri puolilla maailmaa, ja siksi eri kulttuureissa on erilaisia tapoja jaotella vuosi osasiinsa. Esimerkiksi päiväntasaajan lähellä sijaitsevilla alueilla puhutaan vain sadekaudesta/monsuunikaudesta ja kuivasta kaudesta. Toisaalta Australian pohjoisosissa elävät alkuperäiskansat jakavat vuoden peräti kuuteen vuodenaikaan.

Suomalaisesta näkökulmasta on luontevaalähde? jakaa vuosi neljään vuodenaikaan: talvi, kevät, kesä ja syksy.

  1. Heikki Oja: Aikakirja

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search