Hovimies

Hovimies on aiemmin käytössä ollut nimitys, joka tarkoitti kuninkaan tai ruhtinaan hovissa palvelevaa aatelismiestä.^[1] Keskiajalla aatelismiehen tärkein arviointiperuste oli hänen kelpoisuutensa asepalvelukseen.^lähde? Tämän ritari-ihanteen vähitellen väistyessä kehittyi Espanjassa ja Italiassa 1400-luvulla uusi aatelisihanne. Tämän uudentyyppisen hovimiehen arviointiperusteena oli kirjallinen oppineisuus sekä hallitut käyttäytymistavat.^[1]

Ihanteellisen hovimiehen ominaisuudet kokosi kirjaansa italialainen diplomaatti ja kirjailija Baldassare Castiglione, jonka teos Il libro del cortegiano julkaistiin 1528. Suomeksi tämä Hovimies-nimen saanut kirja ilmestyi J. A. Hollon suomentamana 1957.^[2] Uuden ihanteen mukaisista oppineista hovimiehistä kehittyi virka-aateli, joka turvasi aatelissäädyn johtoaseman valtion uudessa keskitetyssä virkakoneistossa.^lähde?

Kirjassaan Castiglione lanseerasi käsitteen sprezzatura. Hovimiehen piti taitaa sotimisen ja ratsastamisen lisäksi myös tanssin, musiikin, runouden ja hurmaavan käytöksen. Kaikki tämä täytyi tehdä näennäisen huolettomasti (con sprezzatura), sen piti näyttää luonnolliselta, eikä tekeminen saanut näyttää vaativan ponnisteluita.^[3]

1. ↑ ^{a b} "Hovimies", Facta 2001, osa 6, palsta 194–195, WSOY 1983
2. ↑ Castiglione, Baldesar, kreivi: Hovimies. (Il libro del cortegiano, 1528.). Suomentanut johdannon ja selitykset kirjoittanut J. A. Hollo. Helsinki: WSOY, 1957.
3. ↑ Joonas Konstig: Vuoren ja meren Marche. Mondo, 9/2012, s. 29-30.