Luotainraketti

Luotainraketti on tutkimusraketti, joka laukaistaan korkealle ilmakehään tai avaruuteen, josta se yleensä putoaa maahan.

Rakettien ajoaine on yleensä kiinteää. Raketissa on mukana tieteellisiä mittalaitteita. Se laskeutuu laskuvarjolla maahan ja on osin uudelleenkäytettävä. Lentokorkeus on 50–1500 km ja mittaukset ylittävät kaasupallojen lakikorkeuden, joka on vain 40 km.

Ensimmäinen luotainraketti oli natsi-Saksassa kehitetty V-2, jota etenkin Yhdysvallat käytti 1940-luvun lopun luotainrakettina. Mutta varsinaisia luotainraketteja kehitettiin kaikissa suurissa – tulevissa – avaruusmaissa ja luotainraketti eriytyi pian sotilaallisista ohjuksista, esimerkiksi ESAn Texus- ja Maxus-luotainraketit. Luotainrakettilaukaisuja varten kehittyi omat toimintakeskuksensa, joista EU:n suurin on Esrangen rakettikeskus Kiirunassa. Tieteelliseen kokeeseen rakettia käytettiin ilmeisesti ensi kerran vuonna 1822, jolloin ilmassa räjäytetyn raketin suunta havaittiin Wienistä ja Neustatdista. Havainnoinnista voitiin määrittää paikakuntien pituusaste-ero.