Maakuntalaki

Maakuntalaki on vanha skandinaavinen paikallislaki, joka pohjautuu esikristillisiin oikeustapoihin sekä kuninkaan ja kirkon antamiin säädöksiin. Konkreettisia ohjeita sisältäneet lait säilyivät aluksi muistissa kansanrunojen tavoin, sillä ne olivat mitallisesti riimiteltyjä muistamisen helpottamiseksi. Keskiajalla ne saivat kirjallisen muodon laamannien ja kirkonmiesten aloitteesta. Maakuntalakeihin vaikutti voimakkaasti kirjoitushetken oikeudelliset katsomukset, jotka peittivät muita kerrostumia. Nykyisin maakuntalait ovat arvokkaita kieli- ja oikeushistorian lähteitä.^[1]

Pohjoismaiden vanhimmat kirjoitetut oikeusohjeet ovat peräisin 1100-luvulta Norjasta. Siellä niitä käytettiin Borgarin, Eidsivan, Frostan ja Gulan käräjäyhteisöissä. Niistä on säilynyt vaillinaisia käsinkirjoitettuja katkelmia. Hieman nuorempia ovat Tanskan maakuntalait. Skånen laki koottiin arkkipiispa Anders Sunesenin johdolla noin 1210. Saman vuosisadan alkupuolelta ovat peräisin Eerik Själlantilaisen laki (tansk. Eriks Sjaellandske lov) ja Juutin laki (Jydske lov, Jyllannin laki).^[1]

Juutin lain vahvisti 1241 Tanskan kuningas Valdemar Sejr. Se oli Jyllannin maakuntalaki, joka perustui osittain vanhaan tanskalaiseen oikeuteen, osittain kanoniseen oikeuteen. Etelä-Jyllannissa laki oli voimassa 1900-luvulle saakka. Muualla Jyllannissa ja Fynissä sen korvasi vuonna 1663 Kristian V:n yleinen Tanskan laki.^[2]

1. ↑ ^{a b} Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
2. ↑ Uusi tietosanakirja, hakusana Jydske Lov.