Menestysteologia

Menestysteologia on Essek William Kenyonin (1867–1948) perustama kristillisperäinen suuntaus, joka on saanut vaikutteita kristinuskon ulkopuolisista kulteista, joiden parissa E. W. Kenyon vietti suuren osan elämästään. Kulttiryhmät, joiden opetuksia E. W. Kenyon omaksui, ovat osa New Age -liikettä: Bostonissa vaikuttanut unitarismiliike, jonka julistajana oli tuolloin Minot J. Savage, Mary Baker Eddyn luoma Kristillinen tiede, Phineas Parhurst Quimbyn Uusi ajattelu (New Thought) ja Charles ja Mary Caroline "Myrtle" Fillmoren Unity School of Christianity (Kristinuskon ykseyskoulu).^[1][2][3][4] Kenneth E. Hagin (1917–2003) omaksui Kenyonin kirjoista tämän opin. Kenyonin opetusta Hagin täydensi saamansa ilmestystiedon kautta.

Oppi ja sen pohjalta syntynyt uskonnollinen suuntaus tunnetaan myös nimellä Uskon Sana -liike, jota pidetään menestysteologien keskuudessa parempana ilmaisuna kuin yleisesti käytettyä menestysteologia-nimitystä.^[4] Myös valtateologia-nimitystä käytetään yleisesti.^[5] Henkilöä, joka opettaa tai levittää menestysteologiaa voidaan kutsua menestysteologiksi tai puhekielessä mennariksi.

Menestysteologian keskeisimpänä tunnusmerkkinä pidetään taloudellisen menestyksen korostamista, jota perustellaan Haginin opetuksilla ja Haginin ilmestystiedolla sekä viittaamalla joihinkin yksittäisiin Raamatun jakeisiin.

Toinen keskeinen tunnusmerkki on opetus uskovan auktoriteetista. Tällä tarkoitetaan sitä, että menestysteologisen opin mukaan uskova ihminen pystyisi tekemään samoja tekoja kuin Jeesus, eli herättämään kuolleita, ajamaan riivaajia, parantamaan sairaita, kävelemään veden päällä ja käytännössä olisi voimassaan Jeesuksen veroinen.^[6][7]

1. ↑ Halme, Esko: Operaatio Uusi aika. RV-kirjat, 1989. ISBN 951-606-147-8.
2. ↑ Groothuis, Douglas R.: Uuden aikakauden monet kasvot. Kirjaneliö: Gummerus, 1989. ISBN 951-600-777-5.
3. ↑ Vironhovi, Marjut: Vapaaksi valkoisen valheen verkosta. Uusi Tie, 1999. ISBN 951-619-307-2.
4. ↑ ^{a b} Partridge, Uusien uskontojen käsikirja, s. 90
5. ↑ Jyrki Rossi, Helluntailaisuuden ja karismaattisuuden pohjalta syntyneitä
6. ↑ Hiltunen 1986: 130–136.
7. ↑ Kenneth Hagin, Uskovan auktoriteetti. s. 6–7