Parler

Parlerin logo

Parler on sosiaalisen median palvelu, jonka perustivat John Matze ja Jared Thomson elokuussa 2018. Palvelua on markkinoitu sananvapauteen keskittyvänä.[1][2] Se saavutti pian maineen Twitterin vaihtoehtona[3], joka on ollut erityisesti oikeiston[4], äärioikeiston[5], konservatiivien ja alt-right-liikkeen suosiossa.[3]

Kesällä 2019 palveluun liittyi jopa 200 000 saudiarabialaista käyttäjää, mikä tuplasi sen käyttäjämäärän. Saudiarabialaiset olivat lähinnä nationalisteja ja prinssi Mohammed bin Salmanin tukijoita, jotka katsoivat tulleensa Twitterissä aiheettomasti sensuroiduiksi. Twitter oli samoihin aikoihin kertonut sulkeneensa jopa satoja Saudi-Arabian hallituksen tukijoiden tunnuksia, jotka se katsoi "epäaidoiksi".[6]

Yhdysvaltain vuoden 2020 presidentinvaalien yhteydessä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kannattajat siirtyivät aiempaa enemmän Parleriin. Yleinen kiinnostus palvelua kohtaan kasvoi, kun Twitter vuonna 2020 aloitti huomautusten merkitsemisen Trumpin väitteiden kiistanalaisuudesta, mitä Trumpin kannattajien keskuudessa pidettiin sensuurina.[5] New York Timesin mukaan Parlerissa suunniteltiin tammikuussa 2021 tehtyä Yhdysvaltain kongressitalon valtausta.[4] Toimitusjohtaja John Matze ilmoitti, ettei Parlerilla ole vastuuta tapahtuneesta. Hänen mukaansa Parler on neutraali ja sitoutuu vain lakiin.[7] Tapahtuneen jälkeen Google poisti Parleriin sovelluskaupastaan ja Apple ilmoitti poistavansa sovelluksen vuorokauden varoitusajalla, ellei yksityiskohtaista suunnitelmaa keskustelujen moderoinnista esitetä.[5] Apple katsoi, ettei Parler puutu laittomuuteen yllyttävään sisältöön.[7] 10. tammikuuta Amazon poisti Parlerin palvelun Amazon Web Services -pilvipalvelustaan.[1] Suuri määrä Parlerin käyttäjien dataa vuodettiin verkkoon 10.1.2021.[8]

Marraskuussa 2020 Parlerin ilmoitettu käyttäjämäärä oli kahdeksan miljoonaa; esimerkiksi Twitterissä käyttäjätilejä oli tällöin noin 340 miljoonaa ja Facebookissa yli 2,7 miljardia.[3] Tammikuun 2021 alussa, sen jälkeen Trump oli estetty Facebookista ja Twitteristä, Parlerin sovellus nousi Applen App Storen ladatuimmaksi sovellukseksi.[9]

Sananvapautta korostanut toimitusjohtaja John Matze erotettiin tammikuussa 2021. Hän haastoi myöhemmin Parlerin oikeuteen väittäen että hänen 40% omistusosuutensa oli varastettu.[10] Konservatiivirahoittaja Rebekah Mercer pyrki elvyttämään sivuston.[11] Parler avattiin uudelleen helmikuussa 2021. Maaliskuussa 2021 se otti käyttöön "trollivaroitukset" sisällöille. Myös alt-right-kirjoittaja Milo Yiannopoulos oli poistettu sivustolta postaamiensa loukkaavien vitsien vuoksi.[12] Sivuston sovellus palautettiin toukokuussa 2021 Applen sovelluskauppaan kun se otti käyttöön Hive-yhtiön tekoälysuodatuksen sisällöille.[13]

Sivuston suosio näyttää kuitenkin jääneen vähäisemmäksi kuin ennen Googlen, Applen ja Amazonin toimia.[14]

Lokakuussa 2022 Parlement Technologies ilmoitti että sivusto myydään Yelle (ent. Kanye West). Omistajanvaihdoksen jälkeen suurin osa työntekijöistä sai potkut, ja alkuvuodesta 2023 kerrottiin että sivustoa ja sen takana olevaa pilvipalvelua pyöritetään parikymmenen hengen voimin.[15]

  1. a b https://yle.fi/uutiset/3-11730404
  2. https://www.bbc.com/news/technology-55598887
  3. a b c 5 things to know about Parler, the right-wing-friendly social network Houston Chronicle
  4. a b Mediat: Sosiaalisen median palvelu Parler on poistettu Googlen sovelluskaupasta – kuvailtiin ”Twitteriksi ilman sääntöjä” Ilta-Sanomat
  5. a b c Tutkijat: Twitterin kurinpalautus Trumpille on oikea veto, vaikka tulikin kovin myöhään – "Nyt käydään selkeästi viestinnän valtataistelua" Yle
  6. https://www.reuters.com/article/us-twitter-saudi-politics/unhappy-at-twitter-thousands-of-saudis-crash-pro-trump-social-network-idUSKCN1TE32S
  7. a b Somepalvelu Parler on poistettu Googlen sovelluskaupasta – käyttäjävirta lisääntyi Trumpin Twitter-tilin sulkemisen jälkeen Savon Sanomat
  8. https://cybernews.com/news/70tb-of-parler-users-messages-videos-and-posts-leaked-by-security-researchers/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. https://techcrunch.com/2021/01/09/parler-jumps-to-no-1-on-app-store-after-facebook-and-twitter-bans/
  10. https://www.dailymail.co.uk/news/article-9395849/Ousted-Parler-CEO-sues-3million-claiming-40-stake-stolen-bullied.html
  11. https://www.bloomberg.com/news/articles/2021-03-16/relaunched-parler-engaged-in-mercer-funded-war-over-free-speech
  12. https://nationalfile.com/free-speech-website-parler-now-censors-posts-with-trolling-content-warnings/
  13. https://www.theregister.com/2021/05/17/parler_app_apple/
  14. https://www.forbes.com/sites/roberthart/2021/06/02/parlers-popularity-plummets-as-data-reveals-little-appetite-for-returning-free-speech-app-favored-by-conservatives/
  15. https://arstechnica.com/tech-policy/2023/01/parler-reportedly-axed-most-of-its-staff-after-ending-deal-to-sell-to-kanye-west/

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search