Sotarobotti, tai esimerkiksi sotilasrobotti, taistelurobotti tai tappajarobotti, on sotilaskäyttöön suunniteltu robotti, itsenäisesti eli autonomisesti toimiva asejärjestelmä.[1]
Täysin autonomisia sotarobotteja ei vielä vuonna 2016 ollut käytössä.[1] Niitä kuitenkin suunnitellaan kymmenissä maissa. Etäohjattavia miehittämättömiä lennokkeja on ollut sotakäytössä jo 2000-luvun alusta lähtien.[2] Aseistamattomia kauko-ohjattuja sotarobotteja on käytetty etenkin etsimään miinoja ja raivaamaan räjähteitä sekä tutkimaan luolia ja rakennuksia.[3]
Sotarobotti eroaa ihmissotilaasta edukseen muun muassa siten, että se on nopea reagoimaan, se ei väsy, sillä ei ole tunteita, se tottelee aina käskyjä, eikä se pelkää kuolla.[1] Yksi sotarobottien tekninen kysymys on se, mistä sotarobotti saa liikkumiseensa tarvittavan energian.[4] Koneina sotarobotit ovat myös alttiita vioille ja toimintahäiriöille. Kaupunkitaisteluissa niillä arvioidaan olevan vaikeuksia erotella sotilaallisia kohteita siviilikohteista sekä päätellä ihmisten aikomuksia.[3]
Maataistelurobotti soveltuu erityisen hyvin tiedustelu- ja valvontatehtäviin. Se etenee tai odottaa ohjaajan haluaman ajan, eikä se paljasta olinpaikkaansa niin helposti kuin ihminen, joka käy tarpeillaan, tupakalla ja syömässä. Kone ei pelkää, eikä pysähdy varoituslaukaukseen niin kuin ihminen. Robotti ei myöskään tarvitse majoitusta ankarissa sääoloissa ihmistaistelijan lailla. Ihmisen järkeilykyky on kuitenkin vielä ylivoimainen koneisiin verrattuna, sillä hän pystyy päättelemään mitä tarkoittaa tupakanhaju, haukkuva koira tai roskakuskin eilinen kertomus.[5]
Vuonna 2009 perustettu kansainvälinen järjestö Icrac pyrkii vähentämään ja estämään robottien käyttöä aseissa.[2] Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on vaatinut itsenäisten sotarobottien kieltämistä jo ennakolta.[3]
© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search