Tasankointiaanit

Tasankointiaanit ovat alkujaan Pohjois-Amerikan Suurilla tasangoilla asuneita Amerikan alkuperäiskansoja eli intiaaneja. Tasankointiaanit jaetaan usein kahteen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat tasankojen biisoninmetsästäjät, joista tunnetuimpia olivat cheyennet, comanchet, kiowat, mustajalat ja lakotat. Toinen ryhmä suosi kiinteitä kyliä ja maanviljelyä, kuten dakotat, mandanit, omahat, osaget ja pawneet.^[1]

Intiaanit pystyivät liikkumaan entistä nopeammin, kun he ottivat 1600–1700-luvulla käyttöönsä villiintyneitä hevosia. Intiaanit elivät hevoskulttuurissa kolmen sukupolven ajan, kunnes se päättyi biisonien hävittämiseen.^[2] Vuonna 1780, tasankokulttuurin ollessa vahvimmillaan, intiaanien lukumäärä Suurilla tasangoilla oli arviolta 200 000.^[3] Metsästäjistä suurin kansanryhmä olivat mustajalat (15 000) ja lakotat (10 000), maanviljelijöistä pawneet (10 000).^[4]

Eurooppalaisten siirtolaisten mukana saapuneet taudit, joita vastaan intiaaneilla ei ollut immuniteettia, vähensivät heidän lukumääräänsä. 1600-luvun aikana Pohjois-Amerikan itärannikolla ja Isojenjärvien alueilla riehuneet isorokko, kolera ja muut kulkutaudit levisivät niin preerioille kuin tasangoillekin 1700-luvulla ja romahduttivat intiaanien lukumääriä varsinkin seuraavan vuosisadan aikana. Espanjan ja Ranskan uudisasutus ei päässyt koskaan leviämään tasangoille, mutta Yhdysvaltoja alkuperäinen väestö ei kyennyt työntämään pois, vaan intiaanit joutuivat monien sotien jälkeen luovuttamaan maansa pala palalta ja siirtymään reservaatteihin. Viimeinen suuri taistelu käytiin joulukuussa 1890 Wounded Kneessä Etelä-Dakotassa.^[5]

1. ↑ Webb, s. 50–51.
2. ↑ Hirnuvaa historiaa Yliopisto-lehti. 7/1997. Arkistoitu 4.12.2008. Viitattu 13.6.2009.
3. ↑ Henriksson, s. 100.
4. ↑ Lowie, s. 10, 11.
5. ↑ Pritzker, s. 258.