Amitabh Bachchan

Amitabh Bachchan
Amitabh Bachchan vuonna 2013.
Amitabh Bachchan vuonna 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt11. lokakuuta 1942
Allahabad, Brittiläinen Intia
Ammatti näyttelijä, tuottaja, laulaja, juontaja
Vanhemmat Harivansh Rai Bachchan
Teji Bachchan
Puoliso Jaya Bachchan ( 1973)
Lapset Shweta Bachchan Nanda
Abhishek Bachchan
Näyttelijä
Aktiivisena 1969–
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
srbachchan.tumblr.com
IMDb
Elonet
AllMovie

Amitabh Bachchan (hindiksi अमिताभ बच्चन, Amitābh Baccan; s. 11. lokakuuta 1942 Allahabad) on intialainen näyttelijä.[1] Hän tuli tunnetuksi Bollywoodissa 1970-luvulla, ja on nykyisin yksi Intian elokuvateollisuuden merkittävimmistä henkilöistä.[2] Bachchanista käytetään myös nimitystä Big B.[3]

Bachchan on voittanut uransa aikana lukuisia palkintoja, muun muassa neljä National Film Awards -palkintoa ja kuusitoista Filmfare Awards -palkintoa. Näyttelemisen ohella Bachchan on toiminut muun muassa elokuvatuottajana[1] ja juontajana.[2] Hän oli myös Intian parlamentin jäsen 1984–1987.[4] Intian valtio myönsi hänelle Padma Shri -palkinnon vuonna 1984, Padma Bhushan -palkinnon vuonna 2001 ja Padma Vibhushan -palkinnon vuonna 2015.[5]

Amitabh Bachchan tunnetaan syvästä baritoniäänestään. Hän on ollut kertojana, playback-laulajana sekä juontajana lukuisissa ohjelmissa. Tunnettu elokuvaohjaaja Satyajit Ray oli niin vaikuttunut Bachchanin äänestä, että hän päätti käyttää hänen ääntään kertojanäänenä elokuvassa Shakinpelaajat, koska hän ei löytänyt sopivaa roolia hänelle. Vuonna 2005 Bachchan lainasi äänensä Oscar-palkittuun ranskalaiseen dokumenttiin Pingviinien matka, jonka ohjasi Luc Jacquet.

Bachchan on juontanut Haluatko miljonääriksi? -ohjelman intialaista versiota Kaun Banega Crorepatia.

Keväällä 2016 julkaistujen veronkiertoa paljastavien Panaman papereiden mukaan Bachchan on johtanut vähintään neljää veroparatiisiyhtiönä toiminutta kuljetusfirmaa, jotka on rekisteröity Brittiläisille Neitsytsaarille tai Bahamaan.[3] Bachchan on kieltänyt kaikki syytökset ja vakuutti, että on maksanut aina veronsa Intiaan.[6]

  1. a b Amitabh Bachchan Biography apunkachoice.com. Viitattu 26.5.2009. (englanniksi)
  2. a b Film legend promotes Bollywood news.bbc.co.uk. 23.4.2002. Viitattu 26.5.2009. (englanniksi)
  3. a b Panama-papereiden kulttuurinimiä – Pedro Almodóvarilla ja Jackie Chanilla veroparatiisikytköksiä Yle Uutiset. Viitattu 10.5.2016.
  4. Amitabh Bachchan saavn.com. Viitattu 26.5.2009. (englanniksi)
  5. Trivia about Amitabh Bachchan expressindia.com. 11.10.2006. Arkistoitu 30.4.2012. Viitattu 11.10.2011. (englanniksi)
  6. Panama-paperit tahrivat uusia nimiä – lue tuoreet selitykset Yle Uutiset. Viitattu 10.5.2016.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search