Annihilationismi

Annihilationismi tai annihilaatio-oppi eli tyhjäksitekemisoppi on kristillinen oppi, jonka mukaan jumalattomien sielut eivät ole kuolemattomia, vaan heidät hävitetään kuolemassa tai sen jälkeen.[1]

Jotkut annihilationistit, kuten esimerkiksi adventistit, edustavat kantaa jossa syntiset joutuvat kärsimään tulisessa järvessä syntiensä perusteella määrätyn ajan ennen kuin heidän olemassaolonsa lakkaa.

Toiset annihilationistit, kuten esimerkiksi Jehovan todistajat, eivät usko tulessa piinaamiseen ja pitävät sitä pakanallisena oppina.

Annihilationismista käytetään myös käsitettä tyhjiinraukeaminen. Käsite ei ole saavuttanut virallista tukea kristillisiltä suuntauksilta lukuun ottamatta yksittäisiä herätysliikkeitä. Valtaosan kirkko-oppien mukaan syntiset joutuvat ikuiseen helvettiin, josta käytetään toisinaan sanaa kadotus.

  1. Gilbrant, Thoralf, Odeberg, Hugo, Saarisalo, Aapeli & Koilo, Toivo (toim.): Iso Raamatun Tietosanakirja, s. 10. Osa 1. Tikkurila: Raamatun Tietokirja, 1988. ISBN 951-606-041-2.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search