Dialektiikka

Filosofien keskustelua Platonin Akatemiassa (Carl Johan Wahlbom).

Dialektiikka (m.kreik. διαλεκτική τέχνη, dialektikē tekhnē) on antiikin kreikkalaisten keksimä ja filosofien käyttämä keskustelumuoto, jonka avulla pyrittiin etsimään totuutta, yhteisymmärrystä, kumoamaan ristiriitaisia näkemyksiä tai voittamaan vastapuoli väittelyssä. Eri filosofit ovat käyttäneet sanaa eri aikoina erilaisessa merkityksessä omien mieltymystensä mukaan. Sana dialektiikka on etymologisesti muodostettu kreikan kielen verbistä dialegesthai, joka tarkoittaa 'keskustella'.

Antiikin kreikkalaisista ajattelijoista erityisesti sofistit, Sokrates (sokraattinen menetelmä), Platon ja Aristoteles ovat jääneet filosofian historiaan dialektiikan merkittävinä kehittäjinä. Kreikkalaiset filosofit korostivat yksilöllisesti erilaisia puolia dialektiikasta ja sen merkityksestä. Logiikka ja dialektiikka olivat uuden ajan alkuun asti synonyymeja toisilleen. Myöhemmin dialektiikka on liitetty läheisemmin retoriikkaan, kun taas logiikka on saanut vaatimattomamman roolin (ks. logiikan historia).

Logiikan ja dialektiikan välille on tehty erottelu, jonka mukaan logiikka tutkii kokemusta edeltäviä ajattelun lakeja. Dialektiikka sen sijaan tutkii kahden yhdessä ajattelevan ihmisen muodostamaa yhteisöä. Dialektiikka ottaa huomioon molempien keskustelijoiden kokemukset, ennakkoluulot ja taustaoletukset. Näin ollen dialektiikka mahdollistaa sen, että filosofisen keskustelun lähtökohdat voivat olla ihmisten arkisissa uskomuksissa ja käytännössä.

Kun tutkija joutuu tarkastelemaan kriittisesti erilaisten tieteellisten teorioiden pätevyyttä, hän käyttää hyväkseen dialektiikkaa vertaillen erilaisia teorioita ja niiden pätevyyttä.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search