Diftongi

Diftongi^[1] eli pariääntiö on kahden samaan tavuun kuuluvan keskenään erilaisen vokaalin yhtymä tai foneettisesti tarkasteltuna oikeammin pitkä vokaali, jonka laatu äännettäessä muuttuu siten, että loppuosa on erilainen kuin alkuosa. Joissakin kielissä, kuten pohjoissaamessa, voi esiintyä myös lyhyitä diftongeja.

Diftongi voi olla nouseva, jolloin loppuosa ääntyy voimakkaampana kuin alkuosa, mutta tavallisempia ovat laskevat diftongit, joiden alkuosa ääntyy voimakkaampana kuin loppuosa (esimerkiksi kaikki suomen diftongit ovat laskevia). Toisaalta diftongi voi olla suppeneva, jolloin suu supistuu äänteen loppua kohti, tai väljenevä, jolloin suu avartuu äänteen loppua kohti. Yleisesti ottaen suppenevat diftongit ovat tavallisempia kuin väljenevät, ja esimerkiksi suomessa on kaikkiaan 15 suppenevaa diftongia (ai, ei, oi, ui, yi, äi, öi, au, eu, iu, ou, äy, öy, iy, ey) mutta vain kolme väljenevää diftongia (ie, uo, yö) ja nämä ovat myöhäsyntyisiä.

Diftongien määrä vaihtelee eri kielissä suuresti. Esimerkiksi unkarin kirjakielessä ei ole lainkaan diftongeja, saksassa niitä on kolme (au [aʊ], ei/ai [aɪ], eu/äu [ɔɪ]), pohjoissaamessa neljä (ea [eæ], ie [ie], oa [oa], uo [uo]), mutta virossa useita kymmeniä.

Lause, johon sisältyvät lähes kaikki suomen diftongit:

Suomen kouluissa hiukan ihaillaan syksyisinä työpäivinä meidän poikien höyläystöiden kauneutta.

Harvinainen ey esiintyy esimerkiksi sanoissa leyhyä,^[2] tai eheytyminen. Lisäksi iy saattaa ääntyä diftongina sellaisissa sanoissa kuin vihkiytyä.^[3]

1. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä FP ei löytynyt
2. ↑ Antero Vipunen
3. ↑ Nykysuomen käsikirja