Dimensioton suure

Dimensioton suure on dimensioanalyysissa luku, jolla ei ole fysikaalista yksikköä. Tällainen luku määritellään tyypillisesti kahden yksiköiltään samanlaisen suureen osamääränä. Dimensiottomia suureita käytetään laajalti matematiikassa ja fysiikassa.

Esimerkki: "poimimistani omenoista yksi kymmenestä on mätä" – tällöin mätien omenien suhde poimittuihin on (1 omena)/(10 omenaa) = 0,1, dimensioton luku. Toinen esimerkki on kulmien mittayksikkönä käytetty radiaani, joka määritellään kulman rajaaman ympyränkaaren suhteena ympyrän säteeseen. Radiaanin yksikkö on [metri/metri] eli 1.

Dimensiottomalla suureella ei ole yksikköä. Joskus on kuitenkin hyödyllistä merkitä sille yksikkö, jossa osoittaja ja nimittäjä ovat samat, esimerkiksi kg/kg. Tämä kertoo jotain siitä, mitä ollaan mittaamassa. Kansainvälinen paino- ja mittakomitea (Comité international des poids et mesures, CIPM) on leikitellyt ajatuksella, jonka mukaan yksikköä "1" olisi alettu kutsua nimellä "uno" sekaannusten välttämiseksi[1]. Sekaannus voi olla esimerkiksi kulmanopeuden yksikön rad/s sotkeminen taajuuden yksikköön hertsi eli 1/s. Suunnitelma ei saanut kannatusta.

  1. Comité international des poids et mesures: 87th Meeting 1998. Bureau International des Poids et Mesures. Viitattu 27.7.2007. (englanniksi)

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search