Euroopan unionin kansalaisuus

Osa artikkelisarjaa
Euroopan unionin politiikka
Euroopan lippu
Kaikille Euroopan unionin kansalaisille yhtenäistä passia pidetään yhtenä kansalaisuuden symbolina.

Euroopan unionin kansalaisuus on Euroopan unionin (EU) jäsenmaiden kansallisten kansalaisuuksien rinnalla turvaten Euroopan unionin asukkaille tietyt perusoikeudet. EU-kansalaisuus perustuu vuonna 1992 solmittuun Maastrichtin sopimukseen. Vuonna 2007 EU-kansalaisuuden periaatteet vahvistettiin Lissabonin sopimuksella.[1]

Euroopan unionin kansalaisuus toimii jäsenmaiden kansalaisuuden rinnalla sitä täydentäen eikä sitä korvaten. EU-kansalaisuudesta on haettu inspiraatiota myös ns. Pohjoismaiden kansalaisuuteen, sillä vaikka Pohjoismaiden välisten sopimuksien nojalla kansalaisilla on tiettyjä oikeuksia toisissa Pohjoismaissa, mistään kansalaisuudesta ei kuitenkaan puhuta.[2]

Vuosi 2013 oli Euroopan unionin kansalaisuuden teemavuosi, koska Maastrichtin sopimus täytti 20 vuotta.[3]

  1. European Union Citizenship Civitas: Institute for the Study of Civil Society. 18.12.2015. Viitattu 29.1.2024. (englanniksi)
  2. Palmgren, Sten & Wetterberg, Gunnar: Pohjoismaiden aika on nyt: Pohjoismaisen kansalaisuuden edellytyksiä ja mahdollisuuksia Tankesmedjan Agenda. 2017. Viitattu 29.1.2024.
  3. EU:n kansalaisuus täyttää 20 vuotta – kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet tutuiksi Virtasen perheen kautta Valtioneuvosto. 17.4.2013. Viitattu 29.1.2024.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search