Fantasiakirjallisuus

Vuonna 1906 ilmestyneen englantilaisen satukirjan kuvitusta.

Fantasiakirjallisuus on kaunokirjallisuuden lajityyppi, johon kuuluu olennaisena osana fantasian elementtejä, ihmeellisiä, yliluonnollisia tai mahdottomia asioita.

Fantasiakirjallisuus kertoo arkikokemuksen ylittävistä, usein mystisistä ja maagisista tapahtumista, ja fantasiakirjoissa esiintyy yliluonnollisia tai mytologioista tuttuja olentoja, kuten aaveita, hirviöitä, lohikäärmeitä, haltijoita tai peikkoja. Fantasiakirjallisuuden tarinat sijoittuvat yleensä kuvitteelliseen maailmaan. Tapahtumapaikkana voi kuitenkin olla myös todellinen maailma. Fantasiaa on kirjoitettu kautta aikain, mutta omaksi lajityypikseen fantasiakirjallisuus kehittyi vasta vuoden 1825 paikkeilla E.T.A. Hoffmannin fantasiakertomusten menestyksen myötä.[1][2]

  1. Hosiaisluoma 2003, s. 238–239
  2. Rantala 1993, s. 188

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search