Freedom House

Freedom House
Perustettu 31. lokakuuta 1941
Tyyppi yleishyödyllinen yhteisö
Toimiala demokratia, poliittiset vapaudet, ihmisoikeudet
Päämaja Washington DC, Yhdysvallat
Toiminta-alue maailmanlaajuinen
Puheenjohtajat Michael Chertoff, Michael J. Abramowitz
Aiheesta muualla
Sivusto
Vapaustilanne vuodelta 2020
  Vapaa
(83 maata)
  Osittain vapaa
(63 maata)
  Ei-vapaa
(49 maata)
Kartta vuoden 2017 raportista, sinisellä merkityt maat ovat Freedom Housen mukaan edustuksellisia demokratioita eli niihin on valittu poliittiset päättäjät demokratian arvojen mukaan.

Freedom House on yhdysvaltalainen laitos, joka sanoo työskentelevänsä demokratian ja vapauden puolesta. Järjestön perustivat lukuisat henkilöt vuonna 1941, perustajien joukossa oli muun muassa Eleanor Roosevelt.

Freedom House julkaisee raportissaan vuosittain luettelon, jossa arvioidaan maailman maat vapaiksi, osittain vapaiksi ja ei-vapaiksi. Luokittelussa otetaan huomioon niin poliittinen kuin ihmistenkin vapaus. Freedom House on muun muassa pudottanut Vladimir Putinin aikana Venäjän osittain vapaasta ei-vapaaksi maaksi. Esimerkiksi Kuuba on mainittu koko sosialistisen historiansa ajan ei-vapaaksi huonoimmilla mahdollisilla arvosanoilla. Samaan arvosanaan pääsevät muun muassa Pohjois-Korea, Sudan, Turkmenistan, Uzbekistan, Libya, Syyria ja Tiibet[1].

Freedom House ei anna objektiivisia perusteluja luokitteluilleen, vaan pisteyttää maita pistein 1–7 erilaisten kysymysten perusteella, esimerkiksi: ”Kohdellaanko väestöä yhdenvertaisesti lain edessä?” niin, että 7 on heikoin tilanne ja 1 on paras tilanne.[2]

  1. Tibet Freedom House. Viitattu 29.9.2012. (englanniksi)
  2. Freedom.org (Archive.org)

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search